maanantai 20. maaliskuuta 2017

Metsällä terveys kohenee

Naistenpäivää vietettiin 8.3. ja meillähän se tarkoittaa, että minä naisena hoidan koko huushollin aamusta iltaan ja illasta aamuun, kuten tavallista. Olin aamupäivällä koirien ja taaperon kanssa metsässä. Mäyrä oli 5 metrin liinassa, snautseri vapaana, taapero välillä pulkassa ja välillä itse kävellen. Pari kertaa Piiruskin katosi näkyvistä, mutta tuli ekalla kutsulla hyvää vauhtia luokse. Sitten sen olemus muuttui, korvat koventuivat ja nenä nuuskutti. Komensin pois, tuli ja pyrki uudelleen, komensin pois, jatkettiin vastakkaiseen suuntaan. Koira rentoutui ja ilme muuttui. Minäkin rentouduin (virhe!) enkä vahtinut enää niin tarkkaan. Hurtta käytti tilaisuutensa ja kaarratti takaisin hajulle, pisti korvat tukkoon ja otti vainulla ylös HIRVEN. Siellä se hirvi oli rauhassa odottanut, että ymmärtäisi jo tuo Kiljusen herrasväki poistua, niin wannabehirvikoira ottaa hirviajon. Hirviä näen useamman kerran vuodessa, mutta yksikään ei ole kiihdyttänyt täysillä karkuun. Sinänsä näyttävän näköistä kyllä, kun pitemmän pätkän sain ajoa seurata, mutta ei se silti kivaa ollut.

Manasin kaikki tunnetut kauniin äidinkieleni kirosanat ja kenties muutaman uudisversionkin, mutta mitäs se auttoi. Mulla oli mäyrä ja taapero ja pulkka ja lähestyvä lounasaika, metsällä hirvi ja Piiru. Ei siinä, jatkettiin taaperon tahtiin kotia kohti tielle, ajohaukku oli jo päättynyt. Ei ihan ehditty kotiin, kun toveri Piiruskina tuli takaa ja pysähtyi meidän kohdalle. Keuhkot tekivät töitä ja kieli oli valtavan kokoinen, koira itse kovin tyytyväisen oloinen eikä enää ollut kiire minnekään.

Tänään 20.3. oltiin toisessa lähimetsässämme, piti mennä kauemmas, mutta taaperon rattaista lysähti rengas tyhjäksi. Taapero heitteli käpyjä ja keppejä puroon, Piiruskin haisteli kivenkoloja ja istui rauhassa paikallaan vahtimassa.






Käveltiin takaisinpäin jalkakäytävää kohti, kun silmäkulmassa vilahti ja haukku alkoi. Huokaisin syvään ja seurasin jänisjahtia mäen päällä maakaasuaseman aidan viertä. Ehdin ajatella, että onneksi noilla on tossa toi aita, kun saman tien sekä pupu että snautseri viipottivat siellä aidan sisäpuolella. Muutaman ärräpään sivalsin hampaideni välistä, kiipesin mäen ylös ja vihelsin pari kertaa. Valvontakameroitahan niillä on joka puolella, että varmasti näkivät siellä harmaan salaman. Mä en onnekseni nähnyt ketään, vaikka ääniä kuulinkin. Seisoin aidan takana, ärähdin, sain koiran vilkaisemaan mua (pupu oli jo uunottanut koiran) ja parilla napakalla käskyllä se tuli portista läpi, sen verran reilu rako siinä oli kahden liikkuvan aidanpalan välissä.

Koira, se semmoinen tavallinen, alentaa tutkitusti verenpainetta. Tutkimusnäyttöä ja -käyttöä koirista on myös kaikenlaisina diabeteskoirina ja syöpää virtsasta haistavina koirina ja monien muiden sairausten kanssa apuna olevina koirina. Olis kaks kysymystä: mistä mun koirani tietää, että mulla on krooninen alhainen verenpaine (ihan haitaksi asti alhainen) ja miksi aina juuri kotiinlähdön hetkellä ne saaliit lähtee liikkeelle?

Ei kommentteja: