tiistai 2. elokuuta 2016

Tokokoe Kouvola 30.7.


Kyllä syö naista! Ensinnäkin se, että en ehdi kirjoittaa niin usein kuin haluaisin ja sitten se vasta syökin, kun varastaa yöunilta aikaa ja kirjoittaa pitkät pätkät ja kas, kone ilmoittaa, että tekstin tallennuksessa on virhe. Sitten kone menee kokonaan jumiin ja jee, mulla on tallennettuna ensimmäinen kappale ja kaksi kuvaa. Voi sanonko mä mikä!

Tulipahan käytyä! Kun itse itsellensä järjestää kokeen, niin onhan se osallistuttava. Korkattiin Piiruskinin kanssa avoin luokka, vaikka mä en osannut sääntöjä ja partaiseni ei osannut kaikkia liikkeitä. Enkä mä osaa eikä koirakaan osaa tän kokeen jälkeenkään, mutta mä viisastuin taas.

Meidän kokeessa oli peräti 22 koirakkoa, mikä on huikea määrä uusilla säännöillä! Uudet tokosäännöt tulivat voimaan 1.8.2015. Jos en ihan väärin muista, niin meidän seuran ekoissa kisoissa sääntömuutoksen jälkeen oli huikeat seitsemän koirakkoa ja nyt kesäkuussa viisitoista. Kiitos kaikille, kiva järjestää, kun on tulijoita!

Herätyskello herätti puoli seiskalta ja iltaseiskan jälkeen olin taas kotona. Ihan täysi päivä ja meni oikeastaan ylitöiksikin. Olin ensin rakentamassa koepaikkaa, sitten sihteerinä erikoisvoittajassa ja voittajan aikaan mies ja taapero toivat mulle Piirun. Loppupäivän hurtta saikin viettää kentän laidalla, tosi hienosti malttoi olla häkissä kommentoimatta muiden tekemisiä.

Seuraavassa meidän suoritus liike liikkeeltä; ensin oletus ja sitten toteutuma. Yksilöliikkeet suoritettiin yhteen putkeen.

Paikallaistuminen 9,5
- osaa ja pysyy, nostelee tassujaan, venyttää kaulaansa, osoittaa selvää kiinnostusta muihin koiriin
- osasi ja pysyi, nosteli tassujaan, katseli muita. Luoksepäästävyyttä odotellessamme Piiruskin esitti kahdelle samaan paikallaoloon tulevalle koiralle harvinaisen selvän leikkiinkutsun pylly pystyssä häntää heiluttaen, mikä ei helpottanut mun oloani yhtään. Paikallaolossa on se kamala puoli, että itse ei voi tehdä muuta kuin katsoa ja odottaa - ja ylemmissä luokissa ei edes näe koiraansa! Sydän jyskytti kurkussa asti.

Seuraaminen 9
- perussuoritus, juokseminen levittää pakan, käännöksissä väljyyttä, ei osaa peruuttaa
- perussuoritus, juokseminen parempi kuin pelkäsin, peruuttamisen sijaan loikkasi taaksepäin perusasentoon, hidasta seuraamista ei ollut ollenkaan

Liikkeestä seisominen 9,5
- osataan, kunhan muistan käskytyksen sävyn
- osattiin, muistin, mut voishan se pysähtyä napakammin, vaikka ei se nytkään ota askeleita vaan asettaa tassunsa nätisti

Luoksetulo 6
- tehty tosi vähän, en tiedä saako käskyn edessä käyttää koiran nimeä (toimii treeneissä paremmin nimen kanssa kuin ilman), rutiinin puute hidastaa tekemistä
- tuplakäskyllä maahan, ihan sikamaisen hidas luoksetulo, tuli perusasentoon todella hitaasti mutta laittoi jokaisen karvan just eikä melkein paikalleen

Liikkeestä istuminen 0
- osataan, kunhan muista käskytyksen sävyn
- mä en osannut, koira ei päässyt näyttämään omaa suoritustaan. Aiemmin päivällä olin pari kertaa moittinut, että eihän kokeneet kilpailijat vaan voi lähteä oma-aloitteisesti suorittamaan heti kun liikkuri sanoo liike alkaa ja kas, itse tein tässä ihan samalla tavalla ja keskittyminen levisi täysin. Niinpä koira jäi hämillään seisomaan eikä se käskytyskään ollut kohdallaan.

Ruutu 0
- ei osata, jos hyvin käy niin koira lähtee jolkottelemaan ruutuun, supersuorituksessa se päätyy ruutuun asti
- ei osattu, koira lähti hiljakseen jolkottelemaan ruudun suuntaan, osaamattomuus näkyi hitautena ja epävarmuutena, meni sivusta sisään seisomaan tukensa ja turvansa eli vasemman etutötsän viereen. Yritin korjata ohjaamalla keskemmälle, mutta kun ei olla tätäkään koskaan tehty, niin eihän se onnistunut. Koira kyllä liikkui, mutta takareunasta yli. Tuomari sanoi, kun keskeytin liikkeen siihen, että olisi kannattanut treenin vuoksi ohjata koira keskelle ruutua. Vastasin, että toissapäivänä sain koiran pitkästä aikaa menemään nätisti keskelle ruutua.

Nouto 8
- noutaa, saattaa ottaa hitaasti suuhun, välppää vähän matkalla, ehkä vino perusasento
- odotti hyvin, lähti ekalla, olis voinu ottaa innokkaammin, palautuksessa liikutteli kapulaa suussaan, tuli nättiin perusasentoon, luovutti hyvin, hidasvauhtinen suoritus. Tässä oli häslinkiä ennen liikkeen alkua, kun otin koiran perusasentoon ja liikkuri täräytti kapulan mun käteen. Katsoin kapulaa, katsoin liikkuria ja kysyin, että saanko mä tän kapulan jo nyt enkä vasta sitten, kun on sanottu, että liike alkaa. Liikkuria nauratti, mua nauratti (olen nimenomaan treenannut niin, että otan koiran perusasentoon, odotan hetken, heilautan oikeaa kättä kuin ottaisin liikkurilta kapulan ja vasta sitten heitän) ja molemmat käännyttiin katsomaan tuomaria, että mites tää nyt menee. Otin koiran uudelleen perusasentoon ja sanoin sille, että koitetaas nyt leikkiä, että ollaan virallisessa kokeessa. Tuomari vastasi, että hänkin yrittää.

Kaukot 5
- osataan, jos koira vaan katsoo minua, voisi olla parempi tekniikka (kuten on vaikkapa kolmen metrin matkalla)
- osattiin aina kun koira katsoi minua, mutta kun ei juurikaan katsonut, jouduin käyttämään kaikki sääntöjen sallimat käskyt ja viimeinen maahanmenokin meinasi jäädä vajaaksi. Liikkuri oli jo käskyttämässä mua takaisin koiran viereen, kun mä vielä kajautin yhden maahan-käskyn.

Hyppy 7
- osataan, ehkä vino perusasento
- osattiin, mutta koiraa kiinnosti kehän ulkopuolinen elämä niin paljon, että piti antaa tuplakäsky ja perusasento oli hieman vino

Merkin kierto 8
- osataan, jos koira fokusoi oikeaan tötsään ja luottaa siihen, että on löytänyt kehästä oikean merkin, epävarmana ei välttämättä lähde edes liikkeelle, lopussa ehkä vino perusasento
- kehässä oli kierron suuntaan ihanan vähän häiriötötsiä eikä Piiruskin jäänyt jumiin selän takana maassa hyppyä varten oleviin merkkeihin, lähti jolkotellen liikkeelle, katseli vasemman suuntaan, että olisko noi sittenkin ne oikeammat tötsät tuolla, päätyi valitsemaan oikean ison kartion ja kiersi sen, perusasento olisi voinut olla parempi ja vauhtiahan ei ollut juuri lainkaan

Kokonaisvaikutus 8
- "koira oli hämmentynyt ja rauhoitteleva, mutta harjoitelkaa vaan ahkerasti, sinulla on hyvä koira, tarvitsee kestävyyttä lisää ja osa liikkeistähän oli selvästi keskeneräisiä"

Yhteensä pisteitä 210, kolmostulos ja sijoitus 3/4. 



Ei kommentteja: