Jösse, susi lampaan vaatteissa

Jösse, tuo hömelö irlantilainen nuorimies, meidän vakiovieraamme ja lenkkiseuramme, ei olekaan enää ihana. Jösse oli meillä pari päivää hoidossa ja kaikki meni oikein hyvin, kuten ennenkin. Leikkivät, painivat, nukkuivat samassa huoneessa. Sitten mentiin lenkille, haisteltiin yhdessä hajuja ja loikittiin ojien yli. Hiekkatien reunoilla tuolla takametsässä oli jokin tai jotain, joka houkutti molemmat hyppäämään pusikkoon. Ensin kenguruloikan teki Piiru, välittömästi perään Jösse, samantien Piiru loikkasi ulvahtaen takaisin tielle ja Jösse tuli hiljakseen katsomaan, että mihinkäs se Piiru oikein meni.

Kotimatka meni tosi huonosti. Piiru pelkäsi Jösseä ja käveli hiljakseen kolme neljä metriä mun ja Jössen takana. Välillä Jösse jäi odottamaan Piirua, jolloin Piiru pysähtyi ja esitti rauhoittavia eleitä oikein urakalla. Jos Jösse silti meni lähemmäs, Piiru alkoi ulista ja  juoksi häntä koipien välissä karkuun. Piiru parka oli ihan paniikissa koko loppumatkan ja loppupäivän, jonka Jösse vielä oli meillä.

Siellä pusikossa tapahtui jotain, en yhtään tiedä, että mitä. Piirustusta sattui, sen tiedän, mutta mikä ja mihin? Jösseen tämä kuitenkin yhdistyi niin vahvasti, ettei Jösse voi enää tulla meille hoitoon, kun Piiru ei voi edes syödä Jössen ollessa samassa huoneessa.

Jokin aika tästä me mentiin yhdessä lenkille. Mä ja Piiru, Jösse ja Jössen emäntä. Piiru oli vapaana, kun Jösse tuli hihnassa luo. Piiru ilahtui ja nopeasti alkoi komentaa haukkumalla. Kun Jössekin laskettiin vapaaksi, Piiru alkoi paniikissa ulista, paeta, stressiläähättää hullun lailla. Kun Jösse laitettiin hihnaan, Piiruskin rauhoittui ja meni lopulta jopa kutsumaan Jösseä leikkiin. Mutta taas, kun Jösse laskettiin irti, Piiruun iski hätä.

Voi räkä. Me tykättiin ottaa Jösse hoitoon, mutta ei siitä nyt ainakaan hetkeen tule mitään. Toissakerrallakin, kun Jössen isäntä toi Jössen meille, keskimmäinen poikaseni juoksi eteiseen vastaan ja huusi "Jösse tuli kotiin!"