maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kesäkuun tokotaulukko

Mukavuusalue on paikka, jonne unelmat menevät kuolemaan. 
(mietelause Kiitorekun hallin ovessa)

4.6: Suvin hallilla ruutua
Laitoin alustan reilusti ruudun taakse ajatuksena läpijuoksutus vajaasta matkasta, koira ei erottanutkaan alustaa eikä oikein halunnut lähteä perusasennosta mihinkään, mutta lopulta lähti ja pyrki seisomaan takimmaisen oikeanpuoleisen tötsän viereen (millä perusteella se milloinkin valitsee suosikkitötsänsä?). Tehtiin useita lähetyksiä, koira meni sisään suht keskeltä, joten aloin äänipalkata ennen kuin alkoi kaartaa sen takatötsän luo. Lopuksi muutama koiralle helppo lähetys eli alusta selvästi keskellä ruutua ja lyhyt matka.

5.6: Seuran oma tokokoe, aamuseiskalta herätys ja iltaseiskalta olin kotona. Kokeessa sattui ja tapahtui, mun eka koe sähköisessä virkkumaailmassa, saa nähdä menikö kaikki ihan oikein. Edellisenä päivänä ajelin esikoiseni kanssa useammassakin putiikissa etsimässä ja ostamassa kaikkea tarpeellista. On siinä aina oma hommansa ja taas olin ihan puhki, kun lopulta pääsin kotiin. Onneksi on koira, otin sen mukaan ja lähdettiin lenkille.

Lenkillä tehtiin vähän jääviä, koira teki ilolla, mulla oli ongelmia maahan-käskytyksen kanssa. Seiso-käsky on semmoinen kevyt ja kepeä, että jos nyt pikkuisen viitsisit siihen seisahtaa niin kiva ois. Istu-käsky on hyvin napakka ja vaativa, oikeasti käsky. Maahan-käsky on siitä väliltä, vähän matalammalla äänellä sanottu ilmoitus, että just nyt käyt niille sijoilles maate. Sit kun menee käskytyksen sävyt vinoon, menee koirallakin herneet vinoon ja lopputulos voidaan valita pitkää tikkua vetämällä.

Sisällä tehtiin peruutusta dobo-tyynylle. Mulla on ollut (tai on yrittänyt olla) käskysanana "peru", mut ei se ole tainnut mennä jakoon. Vahingossa sanoin koiralle "taka" kun seistiin vierekkäin tyyny koiran takana ja koira peruutti tosi hienosti tyynylle! Näitä sitten useampi toisto ja ahneena kokeilin tietysti myös istumasta peruuttamista, joka ei ole tähän mennessä sujunut ol-len-kaan, koiran takapuoli on kuin sementtiin valettu. Mutta kas, Piiruskin otti ja pomppasi pystyyn ja peruutti kohti tyynyä - ei ollut kaunista, ei ollut suoraa, ei ollut sen näköistä, että kumpikaan meistä tietäisi mitä ollaan tekemässä, mutta jippijei, se nosti persuksensa ja peruutti!

6.6: Omalla pihalla merkin kierto ex tempore = kerta kerralta kauempaa, lopetettiin 12 metriin ja mikä parasta, koira ei kertaakaan jäänyt seisomaan sinne tötsän viereen ihmettelemään, että mitäs mun nyt pitäis tehdä!

8.6: metsälenkillä jääviä silleen yks kaks yllättäen, että koira kulki mun oikealla puolellani ihan kuin aina hihnalenkillä (taapero oli selässä) ja sanoin vaan kesken kaiken jonkin käskyn.
seiso = toimii, kevyt käskytys
istu = kuulostelin ja makustelin istumisen käskytystä, sävy on vahva ja napakka ja paino niin vahvasti ekalla tavulla, että kokeilin lyhentää käskyn ekaan tavuun ja is toimi oikein hyvin, tämä jatkossa kokeilussa, josko jäisi tälläiseksi

maahan = ilmeisesti mun maahan- ja istu - käskyt on menneet sävyiltään sekaisin, että koira hieman arpoo, toki on tehty istumista paljon enemmän kuin maahanmenoa, tässä meillä on vielä treenattavaa, että minäkin opin, toivon mukaan auttaa myös, jos tuo istu jää muotoon is, jolloin is ja maahan on ihan erilaisia sanoja ja sanottavia.

13.6: Ihan ministi seuraamista, liikkeestä maahan (ok) ja pallolla nouto: ei malttanut istua ja odottaa käskyä, ei halunnut palauttaa eikä halunnut irrottaa

16.6: olohuoneessa puolipalloilla kaukoja = maahan - seiso - vaihtelua, sujuu kohtuullisesti, näkyy rutiinin puute ja toistojen vähyys, istuminen puolipalloille on vaikeaa
peruutus = ensin lörpälle ja sitten pari kertaa ilman, leviää tosi helposti, ikävästi vaikuttais olevan henkisesti kiinni mun kädessäni

Suvin hallilla ruutu = ruutu-käskyllä joko nykii tai ei lähde ollenkaan, ajattelematta sanoin ruutumene ja sinnehän se törähti, sitten muutama kokeilu pelkällä mene-käskyllä ja toimi selvästi paremmin kuin ruutu-käskyllä

17.6: kaukoja puolipalloilla



18.6: lenkin päälle rakensin ja mittasin pihalle ruudun (ne nauhat puuttuu aina vaan!), merkin kierron ja noudon
ruutu = ei alustaa, iso ruutu, täysi matka, iso epävarmuus sekä mulla että koiralla, että millä käskyllä tässä nyt lähdettäis jatkamaan, sitten kun koira lähti, se pyrki todella vahvasti oikean etukulman tötsän viereen ja vieläpä ruudun ulkopuolelle! Ei muuta kuin koira takaisin istumaan mutta lyhyemmälle matkalle, kävin taputtamassa ruudun takareunaa, lähetin koiran ja ok. Matkaa pidentäen ja joka kerta erikseen taputtaen takareunaa päästiin lopulta täyteen matkaan.

kierto = ihan karmeeta, koira pyrki lähtemään siihen suuntaan, johon olin sen ruudun jälkeen palkannut, koira istumaan alkuun, kävin näyttämässä, että täällä seisoo tälläinen valtaisa tötsä ja uusi yritys, koira jolkotteli seisomaan tötsän viereen ja jumahti siihen, uusi yritys ja koira suorastaan löntysti koko matkan ja teki lopuksi vielä tosi ruman perusasennon. Hirmuisilla ääni- ja käsiavuilla se lopulta meni ja teki ihan ok. Huh.

nouto = vahva käskytys istumaan, ettei ennakoisi lähtöä, turhan pitkä heitto, koira haki ok, mutta vino ja väljä perusasento, toinen yritys oli selvästi parempi

19.6: suvin hallilla ruutu = täys matka, täyskokoinen ruutu, etureunassa naru ekaa kertaa ikinä, ekalla juoksi(!) ruutuun, mutta kaartoi seisomaan oikean etukulman tötsän viereen, ei palkkaa, koira takaisin alkuun, kävin taputtamassa takalinjaa, koira teki hyvin, seuraavakin taputtamisen kautta, kaksi seuraavaa ilman merkkausta ok, viimeiseen mukaan maahan ja perusasento. Naru etureunassa ei muuten häirinnyt, mutta koira hyppäsi narun yli. Pitää ruveta tekemään läpijuoksujakin, koska nyt jo olen näkevinäni viitteitä, että alkais ennakoida seisomaan pysähtymistä

nouto = eka hyvin paitsi lopun vino perusasento, tokalla nousi seisomaan ennen aikojaan, kolmannella pudotti (!) paluumatkalla, annoin toisen käskyn ja autoin kädellä lopussa hyvään perusasentoon

luoksetulo = eka hyvin maahan mutta toooooodella hitaaaaaasti liikkeelle, keskeytin ja palautin alkuun, hyvin maahan, lähti hitaasti mutta ääni- ja käsiavuilla sain suoritusvauhdin säälittävästä välttävään

Ei kommentteja: