lauantai 22. elokuuta 2015

Elokuun tokotaulukko

31.7: häiriötreeni Käpälämäessä
2min paikkaistuminen = kiinnostui muista ja venytti kaulaa, nosti etutassua mutta pylly pysyi paikallaan vaikka vierestä noustiin ja palkattiin ja rivistä kutsuttiin yksi koira ohjaajan luo
seuraaminen = mun keskittyminen ei ollut ok ja koirakin katseli vähän muualle, parannettiin lopussa, käännöksiä oikeaan ja vasempaan, joiden jälkeen suoria pätkiä sisältäen pysähtymisiä eli olis pitäny tulla niitä perusasentoja, mutta koira ennakoi varmaan seitsemän ensimmäistä pysähtymistä käännökseksi ennen kuin tajusi istua viereen, sitten olikin taas kuulolla pysähdyksissä
paikkamakuu = 2min20sek pysyi isossa häiriössä!
kaukot = toimii jos kontakti säilyy
paikkamakuu = reilut 2min pysyi
loppuleikki vaihtui parin lelunheiton jälkeen pupujahdiksi

1.8: lenkin päälle kaukot = etäisyydet 3m, 2m, 3m, sujuu hienosti kunhan se kontakti säilyy

avohyppy = 30cm rima, kunhan suostui ylittämään, pari kutsuttuna hyppääviereen eli tuplakäskyllä, 50cm rima kunhan hyppäsi, kaksi kutsuttuna, loppuhepuli pitkin maita ja mantuja, mä menin syömään vattuja ja lopulta sinne tuli koirakin

6.8: kyllä huomaa, että on ollut tauko!

seuraaminen = ilman juoksua (tää välttely kostautuu vielä!), käännöksillä ja pysähdyksillä
kaukot = kriteerinä "valmis" eli katsekontakti pysyy vaikka mä jätän koiran, viisi eri vaihtomäärillä
kapulan pito = yksi koemainen, muuten hieno ja pysyi istumassa mutta ottaminen sais olla halukkaampi, vaikka se lisää pureskelun todennäköisyyttä
loppuleikissä pikkasen näkyi että keventää oikeaa etujalkaa

8.8: yritin tokoilla lelupalkalla, lelu oli upouusi, vieteri paukkui ja koira keuli ja edisti ja pomppi ja loikki ja leikkimiseksihän se sitten meni


10.8: seuraamiskaavio, 120 suoraan sisältäen juoksun(!)

liikkeestä maahan oli hieno
luoksetulon ilopomppu oli ilokaarratus eli ei hyvä
kapulan pito = koiran mielestä irrotus tarkoittaa lupaa pomppia, pysyi istumassa vasta kun sanoin irrotuskäskynä istu, perusasennossa ei toiminut ollenkaan, koska koira ennakoi vahvasti että pitäis mennä maahan
kaukot = irrotti kontaktin jätettäessä mutta nousi silti istumaan(!), siitä eteenpäin pysyi hyvin kuulolla, teki iloisesti ja tarkasti tuplamäärän asennonvaihtoja, myös loppuperusasento oli hieno, jei!

11.8: kotona kapulan pitoa talouspaperirullan hylsyllä

kssk:n ohjatussa tokotreenissä koira ei mennyt perusasennosta maahan ilman että katsoin alaspäin, tämä treenattava erikseen
paikkamakuu = 1min, muuten ok mutta käänsi itsensä lonkalle just mun tullessa viereen, otin koirasta kiinni ja suoristin asennon
kapulan pito = muuten ok mutta ei halunnut ottaa kapulaa vaan mun piti laittamalla laittaa se kapula sinne suuhun, hyvä pito, irrotuskäskynä istu toimi
uutena kierrä = eka kerta ikinä kun kierretään oikeaa kartiota, toimi hienosti 2,5m päästä mutta 3m oli liikaa
kotona vielä seuraamista pitkä suora eli ns perustreeni

12.8: 160 askelta suoraan, 100 suoraan sisältäen pysähdyksiä, täyskäännöksiä 180 ja 360 astetta, juoksu

liikkeestä maahan = 2x hyvin
kaukot = hyvin muuten mutta kun mun naminheittokäteni heilahti niin koira loikkasi reilusti eteenpäin, tässä oltava jatkossa tarkkana kuin olisi painot ranteissa, mietittävä myös onko käsimerkit pakolliset ja jos on niin minkälaiset ettei koira ennakoi niitä palkaksi
paikkamakuu = 2min, koiran takaa kiertäen takaisin viereen, ok
sisällä vielä kapulan iloista ottoa ja nimenomaan ottoa kun nyt se on enemmänkin niin että mä tungen kapulan koiran kurkkuun

14.8: seuraaminen = piti tehdä pitkä pätkä mutta 25 askeleen kohdalla plörinäksi, 100 suoraan oli epävarmaa tekemistä

liikkeestä maahanmeno oli hieno
seuraamisen pysähdyksiä ja täyskäännöksiä = aluksi hyvin mutta kaksi miestä käveli kaukaa meitä kohti ja ohi matkalla metsänraivaustöihin, oli liian iso häiriö, reiluilla avuilla sujui lyhyt pätkä perusseuraamista
paikkamakuutreeni kun juttelin miesten kanssa
kimppamakuu eli paikkamakuu Taimiston kanssa = kesti varmaan 3min kun Taimilaisella oli ongelmia ja se nousi vähän väliä seisomaan tai istumaan, Piiruskin puolestaan pysyi koko ajan, myös Taimin vapautuksen! Vissiin pitäis olla jotain seurattavaa, että snautseri pysyis paikkamakuussa

voi/evl-ryhmän treenissä kuokkimassa

paikkamakuu = 2min, viimeisen 30 sekunnin kohdalla alkoi tapahtua: nousi istumaan ja rapsuttamaan itseään (sillä ei ole tapana rapsutella itseään!), alkoi piipata ja nostella takapäätään (tää loppui kuin sanoin napakasti ei), lopun pysyi kun seisoin vieressä, kroppa nytkähti vahvasti kun vierestä kutsuttiin koira ohjaajan luo
merkin kierto = virallinen kisatötsä, onnistui 3,5 metrin etäisyydeltä mutta 4 oli liikaa (siis että niinku mitä, pitääkö mun tonne asti jaksaa juosta ja kiertääkin vielä, onkohan se nainen ihan varma tästä, taidan kääntyä varmuuden vuoksi ennen tota tötsää tossa ja kysyä pitikö vai eikö), tässähän tavoitteena on avoimen luokan 10 metriä eli matkaa on
tauon aikana istuttiin kentän laidalla, Piiruskin katseli Aatun merkki- ja ruutuharjoitusta ja kiihtyi kovasti
seuraaminen = vaihtelevaa menoa, edisti paljon, perusasennot oli etuvinoja, parani tekemällä mutta en ollut tyytyväinen paitsi kahteen juoksupätkään(!)
luoksetulo = piti tehdä ainakin viisi luoksetuloa, kun lopun perusasento oli aina vino ja/tai edistävä
paikkamakuu = toinen paikkaharjoitus illan päätteeksi, kaksi kertaa käänsi lonkalle, takapään nostelua, piippausta (nää kaksi jälkimmäistä loppui taas kun sanoin ei), pysyi hyvin kun muita kutsuttiin rivistä pois tai käskytettiin istumaan

yleisesti ottaen mun pitää taas miettiä omaa palkkaamistani eli kummalla kädellä missäkin tilanteessa palkkaan koiran, miten palkkaan, miten käsi liikkuu ja mihin suuntaan nami lentää


17.8: hidas seuraaminen = ekaa kertaa ikinä kokeiltiin tätä ja sujui hienosti, Taimiston versio tästä on se klassinen askel eteen pylly maahan askel eteen pylly maahan askel eteen...

avohyppy = niin atomeina ja epävarma kuin olla vaan voi eikä käskysanastakaan ole varmuutta, suostui hyppäämään vain toiseen suuntaan, vahvistin sitä kun ylipäätään hyppäsi
kapulan pito = onnistuu sitä paremmin mitä kauempana koirasta olen, jos (koiran mielestä) liian lähellä niin paineistuu eikä halua ottaa kapulaa, pitää suun tiukasti kiinni ja kääntää päänsä pois

18.8: takapihalla hellelaamailua

seuraaminen = kaikilla mausteilla, piti tsempata tosi kovasti, mutta ekan kerran juoksuseuraaminen tuntui hyvältä eli löytyi vahingossa oikea rytmi! Just puhuttiin tästä kaverin kanssa puhelimessa, että semmoinen luonnollisen näköinen JA luonnollisen tuntuinen juoksuseuraaminen on hiton hankala jutttu, se rytmittäminen että osuis askeleet yhteen koiran kanssa. Milloin tää hyvä juoksuseuraaminen mahtaa osua uudelleen kohdalle? Pääsis makustelemaan sitä ja ehkä tunnistaisin siitä jonkun osan.
liikkeestä maahan = hyvä
luoksetulo = katseli jätettynä mihin sattuu, mutta lähti heti kutsusta ja teki suoran perusasennon!
kaukot = eka maahanmeno lonkalle (mur!), muuten oikein mainio kokonaisuus, kuusi asennonvaihtoa
kapulan pito = se ottohan siinä takkuaa, muuten hyvä
avohyppy = ah mitä tuskaa, "hyppään sinne ja tänne mut en jos pitää hypätä sua kohti, vieressä ja poispäin loikin kyllä"

möllitoko, loppuleikin aikana sain äly et väläyksen, pitää kokeilla yhtä leikkikäskyä tuohon kapulan ottamiseen, toivottavasti toimii eikä koira pistäis pahasti pureskellen, tää on semmoista tasapainoilua


19.8: avohyppy = kymmenkunta loikkaa, joista pari väistöä, pari kiertoa, yksi hypylle karkaaminen(!), useita ylityksiä suunnilleen mua kohti, edelleen se käskysana hukassa kun toisaalta hyppää on looginen, mutta pitäisi tajuta, että se hyppää sisältää myös käskyn tulla perusasentoon, osaahan se seuraamisessakin ilman apuja istua kun mä pysähdyn, mutta toisaalta olis kiva, jos voisin antaa vain sen perusasentoontulokäskyn, ja koira hyppäis jos siihen matkalle sattuis jotain ylitettävää


21.8: avohyppy = koira istuu, kierrän toiselle puolelle, kutsun, koira lähtee kiertämään, "ei", uusiksi tämä kuvio pari kertaa kunnes hyppäsi ja lelupalkka ja bileet! Vein koiran hypyn taakse, jätin koiran, kutsuin ja ihmeiden ihme = koira hyppäsi ja tuli perusasentoon! Saatiin vielä muutamia toistoja, joissa oli yksi käsky ja käsiavusteisesti perusasentoon, näissä perusasento on ihan vino ja kiero ja ties mitä. Mutta koira purki paineitaan uuteen leluun ja riepotti sitä pitkin pihaa.

24.8: kapulan pito = pari ok mutta jos on iloinen otto niin etutassut tepastelee ja pito ei ole nätti ja tasainen
kaukot = yritin nopeuttaa toimintaa eli olen saattanut treenata liian hitaasti kohtaa "matka riittää - istu" ja siihen hain nyt vauhtia eli heti kun olen kääntynyt kohti koiraa sanon istu, tässä toki toiveena myös että koirakaan ei ehtisi niin paljon katsella maisemia ja muita mukavia jättämisen ja ekan asennonvaihdon välissä
merkin kierto (avon liike) = merkkinä pihavalon tolppa ja menihän se ilolla ja lujaa mutta matkan pidetessä kolmeen ja neljään metriin niin aina ekalla lähettämisellä juoksi päättömästi jonnekin ja toisella oikein eli kiertämään sitä tolppaa. Lelun heittäminen on koiralle motivoiva palkka, mutta samalla tässä on vaarana, että opetan sen tämmöiseksi minne sattuu lelun toivossa juoksijaksi.

25.8: seuraamista = 4 käännöstä oikeaan ja 5 käännöstä vasempaan, juoksuseuraamista sis käännöksen oikealle ja täyskäännöksen, hidas pätkä (juoksussa tuo hurtta haluaa edelleen laukata, mur!)
luoksetulo = hyvä
kaukot = nopeampi käskytys heti käännyttyäni, ihan ok muttei tule multa käsky eikä koiralta suoritus vielä automaattisesti, mutta koira nousi ekalla istumaan vaikka katsoi samalla ihan muualle!
kapulan pito = tää oli nyt kapulan otto eikä kapulan kurkkuun tunkeminen, jostain syystä varoin antamista eli vältin liikaakin sitä tuputtamista, joten koira ei edes ylettynyt kunnolla ottamaan kapulaa mutta piti samalla tassut maassa eli yritystä on!
avohyppy = eka kiertäen (tietysti), toka käsiavusteisesti yli, sit muutama hieno ylitys yhdellä käskyllä pyrkien perusasentoon mutta karmean vinoja oli (siitä saa kuitenkin pisteitä verrattuna nollaan jos ei hyppää ollenkaan), kiitin runsain mitoin, tässä vaiheessa tärkeintä että hyppää
merkin kierto = valotolpan kiertoja neljästä metristä, pupun jäljet ja matalalla liidellyt lepakko(!) häiriönä houkuttivat ja veivät keskittymiskyvyn mutta kiersi se pari kertaa tuosta matkasta

27.8: Vahteron kentällä oli villakoiria juoksemassa pallon perässä ja muutama koirakin meni omalla lenkillään kentästä ohi, joten kovasti piti meidän molempien keskittyä. Piiru teki hyvin!
seuraaminen = koko kaavio, useampia pätkiä, juoksua suoraan sekä käännös oikeaan että täyskäännös, sujuu

liikkeestä maahan = hyvä
luoksetulo = ekan juoksi miten sattuu kiemurrellen ja lönkötellen kun muualla oli kiinnostavampaa seurattavaa, toiseen napakampi käsky ja teki paremmin

29.8. seuraaminen = perushyvä
luoksetulo = kaksi kun ekassa oli huono perusasento
kaukot = istumaannousuissa pomppasi ilmaan koko koira, piti huomauttaa useamman kerran kunnes malttoi mielensä
avohyppy = hyppäsi ja tuli (surkeaan) perusasentoon ekalla yrityksellä ja ekalla käskyllä, sekin on siis mahdollista!

30.8. tokokoe

Ei kommentteja: