ma 2.2: Lunta tulvillaan, on raikas talvisää, ja Taimistommekin, se säkkituoliin jää - ei nimittäin suostu ulos tuo kääsna ja ihan hyvä niin. Me lähdettiin Piirun kanssa metsään, jossa snautserillakin lunta on vatsaan asti. Piiruskin teki pitkiä omia lenkkejä metsän siimeksessä samalla kun mä taivalsin hissukseen omaa tahtiani. Taimisto jäi säkkituoliin, siitä se löytyi kun tultiin lenkiltä, siitä mä sen komensin iltapissalle.
ti 3.2: Piiru kävi ekaa kertaa uimassa! Varasin ajan paikalliseen "uittolaan" Dogstockiin ja saatiin seuraksi naapurin Gunilla. Uimaliivi päälle, panta ja hihna kaulaan, uittaja märkäpuvussaan samaan altaaseen ja kyllä toveri Piiruskin ui, mutta tyylipisteitä ei herunut. Hirmuista räiskintää ja polskintaa, ihan kuin se olisi yrittänyt tyhjentää koko altaan etutassuillaan! Vieressä uittaminen sujui miten kuten, uittajan peruuttaessa ja kutsuessa Piiruskin pyrki uittajan syliin ja olkapäille. Ei näyttänyt nautinnolliselta! Gunilla, joka sentään omassa mökkirannassaan ainakin jonkin verran ui, näytti tasapainoisempaa mallia, vaikka ensikertalainen altaassa vieraan ihmisen kanssa sekin ja samalla tavalla pyrki reunalle ja siitä mielellään yli. Uinnin jälkeen Piiruun iski iso hepuli, jonka pääsi purkamaan vasta kotona, matot rullalle!
Iltapäivän nukuttuaan (taisi olla kokonaisuutena rankka reissu) Piiruskin nousi ylös siinä puoli kuuden aikaan. Heti näin, että ei ole kaikki hyvin: koira seisoi selkä kumarassa, tärisi, häntä kummallisella mutkalla, kieli ulkona, sydän hakkasi. Tosi kiva joo ja lisäpisteitä siitä, että Aila-täti pamahti saman tien sisään ja oli tulossa vahtimaan mun poikasiani ja mun piti mennä Piirun kanssa tokotreeneihin. Jäi menemättä. Tokon sijaan hurautin työkaverille ja sen kanssa päädyttiin diagnoosiin vesihäntä. Kaveri tyhjensi anaalit, toinen oli tyhjä ja toisessa oli sen verran, että saatiin hajut ilmoille.
Mehän käytiin Piiruskinin kanssa samanlaisista oireista eläinlääkärissä 2.12. (on tää hyvä tää blogi, jää ne oleellisetkin asiat muistiin!), mutta anaalit ne ei silloinkaan olleet vaivan aiheuttaja, mutta ei se tohtori vesihännästä tai mistään muustakaan puhunut. Joulukuussakin annoin kipulääkekuurin ja vaihteeksi lepoa. Auttoi nopeasti, samoin nyt. Että vaivasta vaivaan ja lepokaudesta lepokauteen mennään tämän hurtan kanssa!
ke 4.2: Meidän koirat tekee käännytystyötä. Esikoisen (luokka)kaveri, joka tulee aina aamuisin meidän pihasta koulutaksin kyytiin, ei nyt varsinaisesti ehkä pelkää koiria, muttei ole niiden ylin ystäväkään. Olen pistänyt koirat aina kodinhoitohuoneeseen portin taakse tämän kaverin meillä ollessa ja nähnyt selvän kiinnostuksen. Nyt kun olen itse kotona, olen päästänyt jomman kumman koiran pois portin takaa. Tänä aamuna Taimisto oikein erikoistui asiaan ja kerjäsi jatkuvasti tältä pojalta rapsutuksia selällään maaten kintut kattoa kohti! Iloinen olen, että kerjääminen myös onnistui!
Kun kaksijalkaiset alamittaiset on poissa, me nautitaan hiljaisuudesta:
to 5.2: Piiru käyttää häntäänsä, tosin juostessa keskittyy kovin, ettei häntä turhaan liikkuisi. Aamulla kuopus sanoi Piiruskinille heippa halaamalla, silittämällä - ja pitämällä toisella kädellä kiinni koiran hännästä! Vähän säikähdin, mutta koira ei reagoinut asiaan mitenkään.
Aamupäivällä käytiin metsässä hiljakseen kävelemässä - parempaan en pysty, Taimistokaan ei pysty kun on niin paljon lunta ja Piiruskinin pidin enimmäkseen mun takana. Oltiin jo ihan lähellä kotia, kun edessä oli enää rappuset. Paitsi ettei niitä rappusia näkynyt ollenkaan sieltä lumen ja rappusten päälle kaatuneen puun alta! Muutakaan reittiä ei ollut ja takaisin päin olisi kestänyt helposti yli puoli tuntia. Paksu märkä lumi ja puun latva olivat sellaisia, että tuli vanha lastenlaulu mieleen, se jossa metsästetään leijonaa eikä voi mennä ohi eikä yli eikä ali. En voinut minäkään, joten läpi vaan! Käytännössä konttasin niiden tietämieni rappusten päältä ja puun ja lumen alta rinteen ylös. Rinne päättyy suoraan jalkakäytävälle ja mua nauratti ääneen, kun ajattelin, että kuinka moni muu viimeisillään raskaana oleva konttaa lumisia rinteitä ylös - ja kuinka monta jalankulkijaa mahtaa olla ottamassa mua vastaan. Oikeasti kyllä helpotti, kun jalkakäytävällä ei ollut ketään!
pe 6.2: Rauhallisen peltolenkin (piti kahlata ja aurata polkua kääsnalle) päälle etupihatokoa, ihan ok seuraamista ja yks liikkeestä maahanmeno. Sit seuraamista ja liikkeestä piti jäädä seisomaan, niin mä vedin henkeä ja koira meni laakista maahan eli ei kuunnellut yhtään ja ennakoi harvinaisen vahvasti.
la 7.2:
Väitän, että Piiruskinin häntään ei satu, mutta eipä se anna siihen koskeakaan kuin erikseen käskettynä (eli että ilmoitan sille, että nyt kosken sinua koska haluan ja just minne haluan), muuten kavahtaa kauemmas. Että kiva, häntäänkosketuskammo! Onkohan sillekin joku oma hieno sivistyssana, kuten useimmille muille kammoille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti