lauantai 28. helmikuuta 2015

Helmikuun toinen viikko

ti 10.2: Suvi lenkitti hurtat. Olohuoneessa doboiltiin, koska joulu toi taloon ison pallon lisäksi myös kaksi puolipalloa. Ensin tehtiin pari vanhaa tuttua "etua" eli etujalat lörpällä, takajalat matolla. Heti perään sama käsky puolipalloille (sileät puolet alaspäin) ja tosi äkkiä Piiruskin tajusi mitä halusin! Lisäksi isolla pallolla "liikkuu" eli etutassut pallolla eteenpäin sekä "peru" eli etutassut pallolla peruutettiin. Kumpaankin suuntaan tietysti autan ja katson, että vauhti on sopiva. Koska tokon uudet säännöt sisältää peruuttamista paljon nykyisiä sääntöjä enemmän, pitää takapään käyttämiseen kiinnittää tämänkin takia huomiota. Peruuttamista tehtiin myös matolla ja hyvästä fiiliksestä ja menosta johtuen pistin koiran sivulle ja kokeiltiin myös seuraamisperuuttamista. Ei ihan niin kuin elokuvissa, mutta oikein hyvä alku!

Tapahtunut tällä viikolla useamman kerran:


Ruoka kuppiin, lupa syödä, Taimisto toimii imurin lailla, snautserilla ei ole edes kiire kupille, katselee ja haistelee, nostelee sitten isoimman osan lihanpaloista pois kupista, syö kasvikset ja riisit ja ihan vähän lihaa. "Poro on parasta!" - mainoslause on Piirun mielestä jäänyt kesken, perästä puuttuu sana "elävänä". Alusta asti tuo on kuitenkin syönyt hevosta, mutta kuten vesissä, myös hevosissa on näköjään eroja: Kennel-Rehun hevonen kelpaa mainiosti, Skudaa Oy:n vain pitkin hampain hengen pitimiksi. Sopii arvata, kumpaa mulla nyt on iso laatikollinen pakastimessa...

pe 13.2: Kaikkea sitä tapahtuu, mua pyydettiin opettamaan agilityä! Jouduin sanomaan, että pääsen vain pari kertaa ja seuraavan kerran vasta joskus. No, tänään kävin ekaa kertaa tutustuttamassa esteisiin ja juu-u, edelleen kouluttaminen on mun mielestä kivaa! Eikä tietenkään haittaa, että kääsnan kanssa pääsee touhuamaan.

la 14.2: Uimakoulun aikaan olin koirien kanssa lähiökävelyllä. Piiruskin keuli suunnilleen puolet matkasta, ei olis millään pysynyt omalla sektorillaan. Yritys hyvä kymmenen, mutta loppumatkasta kulki nätisti. Iltapäivällä mentiin "vaan käymään" pulkkamäessä (kun astuin ulko-ovesta vilkaisin kääsnaa, joka painautui syvemmälle säkkituoliinsa) ja lopulta oltiin puoltoista tuntia. Piiruskin kuljeskeli lähistöllä. Jossain vaiheessa paikalle tuli kaksi lasta lisää ja Piiruskin innostui. Ensin se juoksi pulkkailijoiden mukana ja seassa, sitten toinen näistä myöhemmin tulleista lapsista kieri mäen alas. Piiruskin koki tilaisuutensa tulleen ja yritti mennä päälle isottelemaan. Komensin pois ja kun tämä lapsi jatkossa kiipesi mäkeä ylös, Piiruskin meni eteen, haukkui ja esti liikkumasta. Onneksi nämä lapset olivat tottuneet koiriin eivätkä turhaan hätkähtäneet - eivät Piirua eivätkä Piirun kovaäänisesti komentavaa emäntää!

su 15.2: Esikoisen telinevoimistelun kanssa oltiin Piirun kanssa kaupunkikävelyllä. Kuljettiin katua, jossa molemmin puolin oli jalkakäytävä. Toisella puolella tietä kulki lappalaisrotuinen koira, jolla oli selvä mielipide Piirusta: antaa heittää! Lappalaisen emäntä ei sanonut sanaakaan, veti vaan irvistävää ja haukkuvaa koiraansa eteenpäin. Tultiin tien päähän, jossa me ylitettiin tie toiseen suuntaan ja lappalainen sitten vastaavasti meidän suuntaan. Tämä kohtaamisharjoitus ällistytti mua kovasti, koska sen lappalaisen emäntä oli selvästi sitä mieltä, että meidän koirien pitäisi pysähtyä tervehtimään! Mä otin koirani käskyllä omalle paikalleen (mä olin lappalaisen ja Piirun välissä) ja juttelin rauhallisesti, meidän osalta kohtaaminen eli ohittaminen meni hyvin. Lappalaisen emäntä ei nyt suoraan päästänyt koiraansa meitä katsomaan, mutta kuulin sen sanovan koiralleen, että "ei ne nyt halunneetkaan tavata meitä!" No ei todella haluttu!

Pikku-Palomäessä on hiihtolatuja ja hyvä aurattu parkkipaikka. Tehtiin siellä pientä tokotreeniä ja seuraamisessa tuli monta hyvää käännöstä. Luoksetulokin sujui, vaikka hiihtäjiä meni suht läheltä ja ne selvästi kiinnosti. Hitsi kun itse muistaisin pitää hartialinjan suorana, niin koiran seuraamispaikkakin pysyis oikeana! Osaanhan mä kouluttajana sanoa, että älä katso koiraasi, koira katsoo sinua, silmäsi kääntyvät pääsi ei tarvitse, napa ja hartiat suorassa. Miten muistaisi itse?

Vielä kerkee helmikuussa!

Nimittäin kirjoittaa helmikuusta :)

ma 2.2: Lunta tulvillaan, on raikas talvisää, ja Taimistommekin, se säkkituoliin jää - ei nimittäin suostu ulos tuo kääsna ja ihan hyvä niin. Me lähdettiin Piirun kanssa metsään, jossa snautserillakin lunta on vatsaan asti. Piiruskin teki pitkiä omia lenkkejä metsän siimeksessä samalla kun mä taivalsin hissukseen omaa tahtiani. Taimisto jäi säkkituoliin, siitä se löytyi kun tultiin lenkiltä, siitä mä sen komensin iltapissalle.

ti 3.2: Piiru kävi ekaa kertaa uimassa! Varasin ajan paikalliseen "uittolaan" Dogstockiin ja saatiin seuraksi naapurin Gunilla. Uimaliivi päälle, panta ja hihna kaulaan, uittaja märkäpuvussaan samaan altaaseen ja kyllä toveri Piiruskin ui, mutta tyylipisteitä ei herunut. Hirmuista räiskintää ja polskintaa, ihan kuin se olisi yrittänyt tyhjentää koko altaan etutassuillaan! Vieressä uittaminen sujui miten kuten, uittajan peruuttaessa ja kutsuessa Piiruskin pyrki uittajan syliin ja olkapäille. Ei näyttänyt nautinnolliselta! Gunilla, joka sentään omassa mökkirannassaan ainakin jonkin verran ui, näytti tasapainoisempaa mallia, vaikka ensikertalainen altaassa vieraan ihmisen kanssa sekin ja samalla tavalla pyrki reunalle ja siitä mielellään yli. Uinnin jälkeen Piiruun iski iso hepuli, jonka pääsi purkamaan vasta kotona, matot rullalle!


Iltapäivän nukuttuaan (taisi olla kokonaisuutena rankka reissu) Piiruskin nousi ylös siinä puoli kuuden aikaan. Heti näin, että ei ole kaikki hyvin: koira seisoi selkä kumarassa, tärisi, häntä kummallisella mutkalla, kieli ulkona, sydän hakkasi. Tosi kiva joo ja lisäpisteitä siitä, että Aila-täti pamahti saman tien sisään ja oli tulossa vahtimaan mun poikasiani ja mun piti mennä Piirun kanssa tokotreeneihin. Jäi menemättä. Tokon sijaan hurautin työkaverille ja sen kanssa päädyttiin diagnoosiin vesihäntä. Kaveri tyhjensi anaalit, toinen oli tyhjä ja toisessa oli sen verran, että saatiin hajut ilmoille.

Mehän käytiin Piiruskinin kanssa samanlaisista oireista eläinlääkärissä 2.12. (on tää hyvä tää blogi, jää ne oleellisetkin asiat muistiin!), mutta anaalit ne ei silloinkaan olleet vaivan aiheuttaja, mutta ei se tohtori vesihännästä tai mistään muustakaan puhunut. Joulukuussakin annoin kipulääkekuurin ja vaihteeksi lepoa. Auttoi nopeasti, samoin nyt. Että vaivasta vaivaan ja lepokaudesta lepokauteen mennään tämän hurtan kanssa!

ke 4.2: Meidän koirat tekee käännytystyötä. Esikoisen (luokka)kaveri, joka tulee aina aamuisin meidän pihasta koulutaksin kyytiin, ei nyt varsinaisesti ehkä pelkää koiria, muttei ole niiden ylin ystäväkään. Olen pistänyt koirat aina kodinhoitohuoneeseen portin taakse tämän kaverin meillä ollessa ja nähnyt selvän kiinnostuksen. Nyt kun olen itse kotona, olen päästänyt jomman kumman koiran pois portin takaa. Tänä aamuna Taimisto oikein erikoistui asiaan ja kerjäsi jatkuvasti tältä pojalta rapsutuksia selällään maaten kintut kattoa kohti! Iloinen olen, että kerjääminen myös onnistui!

Kun kaksijalkaiset alamittaiset on poissa, me nautitaan hiljaisuudesta:



to 5.2: Piiru käyttää häntäänsä, tosin juostessa keskittyy kovin, ettei häntä turhaan liikkuisi. Aamulla kuopus sanoi Piiruskinille heippa halaamalla, silittämällä - ja pitämällä toisella kädellä kiinni koiran hännästä! Vähän säikähdin, mutta koira ei reagoinut asiaan mitenkään.

Aamupäivällä käytiin metsässä hiljakseen kävelemässä - parempaan en pysty, Taimistokaan ei pysty kun on  niin paljon lunta ja Piiruskinin pidin enimmäkseen mun takana. Oltiin jo ihan lähellä kotia, kun edessä oli enää rappuset. Paitsi ettei niitä rappusia näkynyt ollenkaan sieltä lumen ja rappusten päälle kaatuneen puun alta! Muutakaan reittiä ei ollut ja takaisin päin olisi kestänyt helposti yli puoli tuntia. Paksu märkä lumi ja puun latva olivat sellaisia, että tuli vanha lastenlaulu mieleen, se jossa metsästetään leijonaa eikä voi mennä ohi eikä yli eikä ali. En voinut minäkään, joten läpi vaan! Käytännössä konttasin niiden tietämieni rappusten päältä ja puun ja lumen alta rinteen ylös. Rinne päättyy suoraan jalkakäytävälle ja mua nauratti ääneen, kun ajattelin, että kuinka moni muu viimeisillään raskaana oleva konttaa lumisia rinteitä ylös - ja kuinka monta jalankulkijaa mahtaa olla ottamassa mua vastaan. Oikeasti kyllä helpotti, kun jalkakäytävällä ei ollut ketään!

pe 6.2: Rauhallisen peltolenkin (piti kahlata ja aurata polkua kääsnalle) päälle etupihatokoa, ihan ok seuraamista ja yks liikkeestä maahanmeno. Sit seuraamista ja liikkeestä piti jäädä seisomaan, niin mä vedin henkeä ja koira meni laakista maahan eli ei kuunnellut yhtään ja ennakoi harvinaisen vahvasti.

la 7.2: 





Väitän, että Piiruskinin häntään ei satu, mutta eipä se anna siihen koskeakaan kuin erikseen käskettynä (eli että ilmoitan sille, että nyt kosken sinua koska haluan ja just minne haluan), muuten kavahtaa kauemmas. Että kiva, häntäänkosketuskammo! Onkohan sillekin joku oma hieno sivistyssana, kuten useimmille muille kammoille?

maanantai 23. helmikuuta 2015

Laskiaismuistoja

Sain Emmi-koirasta kuvan:


Kuvassa Emski on laskiaista varten tekemällä tehdyn mäen päällä, josta laskettiin alas kuivurin suuntaan. Emmi-koiranen oli aina ja kaikkialla läsnä, mutta mielellään siten, että kukaan ei koskenut siihen. Jos aikoi rapsuttaa tai silittää, se katsoi vaivautuneesti kulmiensa alta ja jos silittäjä ei tajunnut, se siirtyi metrin parin päähän ja katsoi merkitsevästi, että ei tartte tulla perässä.

Joka talvi se laski kuitenkin mäkeä, istui mun kanssa pulkassa ja sit mentiin! Se tuli vapaaehtoisesti (koska kaikki muutkin meni) ja sitten siitä piti pitää rintakehästä tukevasti kiinni, jotta päästiin mäki alas asti. Ja ei kun uusiks! Onneksi se ei koskaan tehnyt niin kuin lapset, jotka jossain vaiheessa alkoi ja alkaa vieläkin vinkua, että aikuisen pitäis vetää ne pulkassa ylös.

Siinä kahdeksan ja yhdeksän ikävuoden välillä pieni valkoiseni oli niin heikossa hapessa, ettei se jaksanut kävellä kuin lyhyen pätkän kerrallaan. Ilo irti talvesta, pistin parivuotiaan esikoiseni pulkkaan Emmin kanssa istumaan, vauva kantoliinassa selkään ja sit mentiin Taimiston kanssa lenkille. Jossain vaiheessa retkeä Emmi astui pois pulkasta, kävi haistelemassa ja pissalla ja meni ihan itse takaisin pulkkaan peiton päälle istumaan. (Kyllä se tuosta kuntoutui, siirtyi ikiuneen niukasti vajaa 12 veenä.)

Oli se hieno koiruus, itku tulee jos liikaa miettii.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Tammikuun tiivistetyt

Tuoreemmasta puhelimesta löytyy muistiinpanoja tammikuun puolesta välistä, joten jatketaan sitten siitä!

ma 12.1: Suvi kävi hieromassa Taimin, jolla on ne omat vakiojumituksensa. Piiru oli asiasta niin järisyttävän tohkeissaan, kun ei itse päässyt eikä huolittu edes kovin liki, että pissasi Suvin lähdettyä ison lätäkön eteisen matolle. Jei.

ti 13.1: Suvi ulkoilutti koirat päivällä, ne onnelliset pääsee silloin tällöin (suht) valoisalla pihalle! Illalla olin tokokouluttajana, uudet tokon säännöt (voimaan 1.8.15) puhuttivat. Koskahan ne ehtisi lukea ja vieläpä oppia?

ke 14.1: Hurttia onnisti tänäänkin eli Suvi ulkoilutti ne. Illalla tehtiin koko lauman voimin lumitöitä - mikä tarkoittaa, että mä ja esikoinen tehtiin lumitöitä, kuopus yritti syödä salaa lunta, Piiru juoksenteli missä sattuu ja Taimisto seisoi kuistilla odottamassa milloin pääsee sisään. Ja sanapari "koko lauma" ei sisällä mun miestä, vaikka se toki kuuluu laumaan, mutta on niin harvoin kotosalla tahi retkillämme mukana.

Suvin ottamia kuvia jonkun päivän lenkiltä ja mä olen teknisesti niin surkea, etten saa niitä tämä viisaammin näytille, mutta pitäisi klikkaamalla näkyä isompina:
Torsti, ainoa koira, jota Piiru katsoo yläviistoon.

Tuulen tuivertama.


to 15.1: Mikä lie iskenyt, mutta huomasin oikein erikseen ja ääneen kiittäväni Piirua kivasta aamulenkistä! Eihän se tokikaan aina herkkua ole lähteä aamukuudelta pimeään, mutta jotenkin oltiin molemmat hyväntuulisia.

pe 16.1: Käytiin Piirun kanssa Käpälämäessä, mikä osoittautui suureksi virheeksi. Katolta putoili lunta, viereisestä hallista kuului piiskan ääntä, hallin toisesta päästä agilityääniä ja haukuntaa ja pihaltakin tietysti autojen ovia ja puhetta. Mistään ei siis tullut mitään, ei oltu kauaa ja kovasti otti päähän se reissu.

ti 20.1: Suvi kävi taas nauttimassa ulkoilusta mun koirieni kanssa ja mä vietin iltani tokokouluttajana. Eipä mulla ollut tänäänkään juuri kommentoitavaa uusiin sääntöihin, ehkä ensi viikolla?

ke 21.1: Suvi hoiti lenkityksen. Piiru tuli kotiutuessani töistä tervehtimään mua mun tuliterä goretex-kenkäni suussaan ja olihan siitä iltistä pitänyt muutama pala irrottaa! Laitoin reilusti sitruunamehua reikien kohdalle ja paksun pyyhkeen kenkätelineen päälle.

to 22.1: Sama kenkä, pari reikää lisää.

Snautseri ei ilmeisesti omasta mielestään ole keittiön puolella kaksijalkaisten ruokaillessa:



la 24.1: Aamupäivä vietettiin takametsässä, jossa Piiru otti jäljen eikä tullut huutamalla pois. Periaatteessa ei ollut kaukana, mutta koska se tiesi, että lähellä ollaan, ei ollut riittävää motivaatiota tulla pois. Otin sit lapset ja Taimisto nyt tulee aina mukana, ja lähdettiin vastakkaiseen suuntaan. Esikoista alkoi huolettaa, että eikö se Piiru tule ikinä takaisin. Tulihan se ja reilusti ennen kuin oltiin kotiin päästy, kun kuljettiin vähin äänin poispäin eikä enää huudeltu perään. Kovasti säikähdin ja viime syksyä muistin heti, kun huomasin koiran ontuvan toista etutassuaan! Oloni helpottui, kun koira kävi maate ja alkoi repiä jäätä pois tassun pohjasta.

Taimistolla on käytännössä kalju maha ja jalkojen sisäpinnat, joten se kulkee sisällä ja ulkona oikein tyytyväisenä villapaita päällä - menee sen kanssa jopa uunin eteen kerälle maate nauttimaan lämmöstä!

Piiruskin sai iltasella isohkon luun ja ilta menikin sitten piippausta kuunnellessa, kun ei löytynyt sopivaa hautaamispaikkaa enkä päästänyt pihallekaan se suussa. Voi toista!

su 25.1: Piiru söi aamupalaansa pidempään kuin Taimisto, joten alatiahne kääsna katsoi tilaisuutensa tulleen ja hyökkäsi Piirun luun kimppuun. Piiru hämmentyi eikä oikein tiennyt mitä tehdä, päätyi seisomaan ja katselemaan, kun Taimi raateli hänen luutaan. Nopeasti kyllästyin kuuntelemaan kääsnan murisevaa ahmimista ja annoin Piirulle toisen ison luun. Virhe! Snautseri kulki luu suussa piippaamassa ympäri huushollia, kun ei sitä kunnollista hautaamispaikkaa tänäänkään löytynyt ja aina kun se eksyi samaan huoneeseen kuin kääsna, alkoi kääsna murista syvältä kurkustaan, että antaa snautseri heittää. Piiruskin kokeili hyvinä hautomoina mm pyykkikasaa (joka oli khh:n lattialla vain lajittelun ajan), sohvalta alas vedettyä villapeittoa, kääsnan petiä ja miehen suurta laukkua - sinne muuten mahtui puoli snautseria hautaamaan luuta!

Varoitin miestä, että kun seuraavana päivänä pakkaa laukkunsa, niin tarkistaa ensin, ettei ole yllätyksiä. Mies muisti heti, että Emmi-koiran jäljiltä on löytynyt leirivarusteista pari kertaa paremmin koiralle kuin virkamiehelle maistuvaa evästä. Silläkin oli vahva taipumus haudata syötävää pahan päivän varalle.

Aamupäivän vietin koko laumani kanssa Jääkarhukalliolla, mikä tarkoittaa Taimistolle hissukseen kuljeksimista ja metsän tutkimista, Piirulle hyppypomppuloikkaharjoituksia pitkin poikin kallioita.

ma 26.1: Mies ulkoilutti koirat nostalgiakävelyllä Viitakummussa esikoisen liikuntakerhon aikana, Piiruskin osaa kuulemma edelleen käyttäytyä - mä vaan odotan milloin tämä hyvän käytöksen aikakausi päättyy.

ti 27.1: Suvi ulkoilutti hurtat päivällä. Piirun kanssa oltiin illalla ohjatuissa tokotreeneissä, harvinaista herkkua! Harvinaista oli sekin, että snautseri riekkui tosi vähän, ei juurikaan kimpoillut sinne ja tänne toisten perään, omaa vuoroa odottaessa hurtta meni oma-aloitteisesti maate ja malttoi siinä makuulla ollessaan katsella toisten suorituksia ilman, että oli jatkuva tarve päästä mukaan. Piiruskin keskittyi mun kanssani tekemiseen paremmin kuin ikinä näin isossa häiriössä, jei!

ke 28.1: Mun viimeinen työpäiväni tänä vuonna eli huomisesta alkaen rutiinit osin uusiksi. Aamuisin toki täytyy jaksaa herätä, sillä esikoinen pitää saada koulutaksin kyytiin ja kuopus päiväkotiin aamupuurolle. Aamupäivät on siis rauhallisia, lounaan jälkeen haen kuopuksen kotiin ja esikoinenkin ajelee taksilla takaisin viimeistään puoli kaksi.

Tarjosin ekaa kertaa snautserille naudanmahaa iltaruoalla, westie kun ei nautaa kärsinyt syödä, niin olen jotenkin unohtanut koko elukan olemassa olon (meillä ei kaksijalkaisetkaan syö nautaa ja lehmänmaitoakin menee tosi vähän). Taimisto hotki tämänkin -  mikäs sille ei kelpais? - ja vahti sen jälkeen, että mitä tekee snautseri omalle annokselleen. Mä olen miettinyt, kun Piirun velipoika Masi ei ymmärtääkseni ole hanakka syömään, että ei se välttämättä johdu siitä, että se asustaa huushollinsa ainoana koirana. Mun kääsna on maailman ahnein ja silti snautserilla on tapana katsella ruokakuppiaan ja käännellä sitä sapuskaa siellä kupissa ja kupin ulkopuolella. On ihan tavallista, että se jättää osan syömättä eikä sille ole ongelma katsoa vierestä, kun kääsna hyökkää jämien kimppuun ja nuolee kupin kiiltäväksi, hyvä ettei metallikuppiin tule pohjaan reikä!

to 29.1: Aamupäiväulkoilulla takametsässä kolmeen tyttöön. Piirustus juoksi mun takaa, pysähtyi viereen ja katsoi silmiin. Ilme oli jotenkin vieras ja kummallinen, mutta silti annoin enempiä miettimättä luvan mennä musta ohi. Menihän se, nimittäin pupun jälkien perään ja sit olikin turha huutaa, kun kerran lupakin oli erikseen annettu! Käännyttiin kääsnan kanssa vastakkaiseen suuntaan ja kierrettiin kotiin, ulko-ovella jo oltiin kun snautserikin hölkkäsi pihaan. Kieli oli pitkä, hengitys rytmikästä ja syvää, ilme tyytyväinen.

Melkeinpä torkahdettiin.

Illalla Piiru sai uuden pehmolelun, pinkin possun runsaalla vanutäytteellä.




pe 30.1: Aamupäivällä innostuin, vaikka mun piti ihan vaan käväistä katsomassa aurinkoa. Metsäretkellä vierähti hitaasti kiiruhtaen (kun muuhunkaan en toistaiseksi pysty) peräti puolitoista tuntia. Kun kerroin miehelle kuinka kauan oltiin ulkoiltu, se kysyi välittömästi: seisoitko tunnin paikallasi ja Piiru ajoi jänistä? Onneksi pystyin vastaamaan, että ei lähtenyt kertaakaan mihinkään ja pellollakin piti huolta, että tiesi koko ajan missä mä olin.

Tarttuva upottava lumi teki matkanteosta suht raskasta ja pellolla kannoin kääsnaa eikä se pistänyt yhtään hanttiin. Kyllä voi kahdeksan kiloa tuntua painavalta, kun itsellä on saman verran kertynyt "ylimääräistä" talven aikana ja lumi upotti joka askeleella!

Pinkkiä possua ei ole enää. RIP.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Joululahjaksi dobo-pallo!

Jouluna kotiutui huusholliimme toinen bobo-pallo, tarpeeksi iso koko perheelle - mies venyy, Piiru doboilee ja lapset, etenkin kuopus, tasapainoilee. Muutama otos:







keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Sydäntalven tauko poikki

Useampikin blogi, jota säännöllisen epäsäännöllisesti seuraan, on ollut sydäntalven ajan telakalla ja hiljalleen aktivoitunut. Olin useamman viikon itsekin telakalla, itse asiassa pari kuukautta jo, ja ensin ajattelin, että mitä sitä selittelemään, eihän tässä kenellekään ole mitään luvattu tästä blogin pitämisestä. Mutta selitänpä kuitenkin! Koska en ole enää niin nuori kuin aiemmin vatsaa kasvattaessani, kuten olen saanut kiitettävän monelta suunnalta kuulla, olen ollut todella väsynyt. Työt, lapset, koirat, talo, harrastukset - kaikki on mennyt rimaa hipoen eli tehty vain välttämätön. Viimeiset pari viikkoa olen ollut kotosalla äitiyslomalla ja kenties valon määrän lisääntymisenkin mukaan alkaa tuntua siltä, että saattaisin jaksaa jotain ylimääräistäkin. Parin viikon päästä voi tilanne olla taas toinen, jos uusi tulokas ei ymmärrä unen päälle, mutta sen näkee sitten.

Puhelimeen olen päivän päätteeksi tehnyt muistilistan asioista, joista tänne olen ajatellut kirjoittaa. Puhelimenkin sitten tämän telakkavaiheeni aikana vaihdoin ja kaikki ei mennyt kuin Strömsössä, joten osa tiedoista katosi - ainakin väliaikaisesti. Tietokonekin tilttasi, mies latasi jonkun ohjelman ja sen kylkiäisenä tuli yllätyksenä ja pyytämättä jokin lisäosa, joka hidasti konetta ja lopulta käytännössä jumiutti sen - paitsi että venäjänkielisiä mainoksia tuli älyttömällä vauhdilla ruutuun!

Joulu ja uusivuosi tulivat ja menivät. Joulu oltiin rauhassa kotosalla, koko perhe saatiin olla lomalla 12 päivää, miten ylellistä! Mieshän on pääsääntöisesti tiistaista torstaihin työnsä puolesta poissa ja viikonloput sitten harrastellaan kukin omiamme - ei olla jatkuvasti toistemme tiellä.

Tosi jouluinen mieli tolla kääsnalla.

Istun kun kerran käsket - ja sattuu huvittamaan totella :)
Uudeksivuodeksi mentiin miehen pikkusiskon luo, siellä on aikuisten lisäksi kolme lasta ja kaksi koiraa - siihen meidän revohka päälle! Jostain syystä Piirustus katsoi olevansa vahvoilla heti ensi metreiltä, vaikka oltiin täysin toisten koirien reviirillä. Jatkuvasti piti vahtia ja kuunnella, että milloin kukakin nostaa ylähuultaan ja niskakarvojaan tai muuten vaan alkaa kiertää toista. Muutama kahakka siitä syntyikin, ei kuitenkaan vammoja.

Kaksijalkaisten ruokailun ajaksi päätettiin laittaa Piiru eteiseen, koska se on kotonakin tottunut olemaan kodinhoitohuoneessa ja sehän se suurin syypää levottomuuteen oli. Talon omat koirat saivat olla keittiössä, samoin Taimisto, joka tuttuun tyyliin valtasi heti alussa yhden koiranpedin ja pysyi siellä, sama mitä muut koirat tekivät - paitsi jos tarjolla oli jotain syötävää. Ai että tuo kääsna on sitten helppo otus! Me söimme ja myöhemmin selvisi, että Piirukin söi. Siellä eteisessä nimittäin oli talon koirien nappulalaatikko, josta Piirustus oli saanut kannen pois ja sitten nauttinut yltäkylläisen uudenvuodenaterian. Meillähän ei nappuloita kotona edes ole, joten oli varmaan hyvää!

Loppuillan koira näytti nelijalkaiselta tynnyriltä ja vatsa oli kovin pinkeä. Piiruskin kyllä rauhoittui, mikä oli sinänsä vain hyvä asia, mutta sitten kun se makaili lattialla, riitti tassunkin liikauttaminen saati sitten että vaihtoi reilummin asentoaan, syntyi vahvoja hajuhaittoja! Yöllä oli ilmestynyt kolme kakkakasaa ja kaksi oksennuslänttiä keittiöön, että hyvää uutta vuotta vaan kaikille!

Raketeista me ei koirien kanssa välitetä, ensimmäistäkään en nähnyt ja olen heti valmis kieltämään ne yksityishenkilöiltä. Käytön sallisin esimerkiksi yhdistyksille ja kaupungeille, jotka voisivat laittaa vähän isomman euromäärän kerralla palamaan ja halukkaat voisivat kokoontua niitä katsomaan. Vähemmän roskaa, vähemmän kiusaa eläimille, vähemmän vammoja ja muita typeryyksiä. Mutta joo, rakettien ajan olin koirien kanssa sisällä. Alkuperäinen ajatukseni oli tehdä Piirun kanssa keittiötokoa, mutta eihän siitä runsaan ateriointinsa jälkeen enää mihinkään ollut ja tuskin olisivat namit kiinnostaneet. Istuin sitten lattialla koirieni vieressä ja luin lehtiä, oltiin lunkisti vaan.