tiistai 5. marraskuuta 2013

Dobo!

Tehtiin kääsnan kanssa eilen (ma 4.11.) uusi aluevaltaus ja käytiin ekaa kertaa ikinä dobo-tunnilla. Oli kivaa ja Taimistokin innostui niin, että piti laittaa hurtta istumaan odota-käskyn alle liikkeiden toistojen välillä. Heilutti häntää ja kommentoi kurkkuäänillä eikä tiennyt miten päin olisi ollut, jos toimintakäskyä ei tullut heti. Dobo-tunnin meille piti Niina ja Niinan sivuilla lajista kerrotaan näin: Canin Care - Dobo.

Paikalla oli kuusi koirakkoa ja vasta-alkaja pääsi heti tositoimiin kokeneempien rinnalle. Liikkeitä voi tehdä oman ja koiran taitotason mukaan ja mukavasti poltteli reisissä. Harjoituksia lörpällä (yhden sortin kuminen tasapainolauta) ja dobo-pallolla, yhdessä ja erikseen koiran kanssa. Eilen illalla treenattiin ja tänään päivällä tuntuu takalistossa, että jotain on tehty.

En tiedä miltä Taimistosta tuntuu, mutta autolla ajettiin kotiin ja hurtta makaili etupenkillä. Pysäytin auton ja kokeilin reunalla roikkuvaa etutassua: aivan lötkö ja rento ja piti oikein kysyä ääneen jumppakaveriltani, että onko se käpälä edes missään kiinni! Kuvamateriaalia ei valitettavasti ole, mutta ensi kerralla - juu, ihan taatusti mennään toistekin! - pyydän jonkun ottamaan pari otosta. Suosittelen!

Ei kommentteja: