torstai 8. elokuuta 2013

Tiivistetty heinäkuu


Heinäkuu meni hikoillessa ja lomaillessa, yritetty iltaisin ja aikaisin aamulla lenkkeillä, paljon muuta ei olla jaksettu. Tässä tiivistetysti puhelimen muistiinpanoista:

1.7: Treenattiin eteentuloa ekan kerran niin, että otin heti ekan eteentulon seisten enkä avittanut ensimmäisellä kerralla esimerkiksi polvillani seisten. Hyvin meni! Seuraamisalkeitakin sen verran, että kunhan kulkee kivasti viihtyen vasemmalla puolella suunnilleen oikealla paikalla, saa kehuja ja namia. Paikallaistuminen vaikuttais olevan vaikeampaa kuin paikallamakuu, ilmeisesti siitä on helpompi lähteä liikkeelle, vaikka hyttysen perään.

Kuonokosketustakin treenattiin. Se tarkoittaa käytännössä luoksetuloa, semmoista ei-toko-luoksetuloa vaan vaikka lenkillä tai pihalla vaikka käymään mun luona. Mä laitan käden nyrkkiin, sanon "Piiru, tähän!" ja tarkoitus on, että koira tulee tuuppaamaan mun nyrkkiä kuonollaan. Tuo vaan tulee lujaa ja innokkaana monttu auki hampaat esissä ja kas, tahtomattaankin kolauttaa kalustonsa mun käteeni. Mutta kun siitä mä haluan eroon, kyllä se oppii, että just ennen kosketusta laitetaan suu kiinni. Vaan voi kuinka koiruus turhautuukaan, kun se tökkii ja tökkii eikä tajua, miksi palkka ei tule vaikka hän on näin taitava. Noh, sitten kun onnistuu, lentää lelu pitkälle tai sitten tulee toisesta kädestä herkkupala. Turhautuessaan Piirustus haukahtaa pari kertaa, saattaa mennä hetkeksi maahan, venyttelee, vilkaisee silmiin, hakee tukea.

Pitkän iltalenkin jälkeen iltaruoka ja pikakakka olohuoneeseen. Kuka sitä nyt metsään tekisi, kun kivilattiallekin voi.

2.7: Luin BH-kokeen sääntöjä. Tuli mieleen se enkelilaulu "on pimeä polku ja kivinen tie, ja usein se käytävä liukaskin lie, niin pitkä on matka..."

3.7: Tein Piirustukselle 15 askeleen kaarevan jäljen. Mitä opin? Ensi kerralla laitan nameja määrällisesti vähemmän mutta joka askeleelle sinne kaareen. Jos puutun Piirun tekemiseen käsin tai hihnalla, koiruus kääntyy kuin olisi lähdössä takaisin päin sitä jälkeä. Sanallisesti ei välitä rakentavasta palautteesta lainkaan, kehuista lisää hönkää ja epätarkkuutta.

4.7: Puolivuotissyntymäpäivänsä kunniaksi (erittäin epävirallinen käsimittaus 46cm ja elopainoa 13,9kg) Piiru sai luun, jonka se kantoi saman tien pusikkoon. Helteisenä päivänä pyrin lenkillä ohittamaan joen siten, että päästäis juomaan. Sain houkuteltua Piirun kahlailemaan. Synnynnäinen uimari tuo ei ilmeisesti ole. Juhlapäivän kunniaksi ruoan kanssa oli tarjolla broilerin sydäntä ja hyvin maistui. Toisin kuin poron jauheliha, joka saastuttaa kaiken muunkin ruoan, jota kupissa samaan aikaan on.

Puolivuotiskuva.


Lyhyesti tehtiin muutamia eteentuloja (välimatka on tosi lyhyt, enintään puoltoista metriä) ja paikallamakuuta. Eteentulot on tiiviitä, mutta voisi aktiivisemmin pitää päänsä ylöspäin, nyt on jostain keksinyt (varmaan palkkaustyylistäni?) vetää välillä päänsä alas ja sitten taas namin toivossa ylös. Pitänee tiivistää palkkausta tuossa ns yläasennossa, ettei kannattaisi nytkytellä sitä päätä.

Paikallamakuussa kääntää edelleen tosi herkästi lonkalle, jolloin jää aina ilman palkkaa. Aina. Nähtävästi ei olla (eikä ollakaan) treenattu näitä tarpeeksi. Pysyy makuulla 10 askeleen matkan, ajallisesti olen makuuttanut enintään 20 sekuntia. Pysyisi varmaan makuulla vähän pitempäänkin, mutta ei hyvässä asennossa. Kokeilin semmoistakin, että pistin Piirustuksen matalan marjapensaan taakse varjoon maate. Pysyi hyvin, kunnes yhden käskyn jälkeen astuin ikään kuin pensaan sivuun jalat pois koiran näkökentästä. Pensas on siis nuori ja tosi matala, joten näin koiran kokonaan koko ajan. Välittömästi, kun mun koivet häipyi puskan suojaan koira käänsi lonkalle. Ei kuitenkaan noussut eikä edes näyttänyt moista ajattelevan, mutta väänsi samantien lonkalle ja näytti kovin hämmästyneeltä, kun mä älähdin siitä, että miten mä muka näin mitä tapahtui.

Lopuksi pari istu-maahan-istu-treeniä. Intoa on, vaan ei tarkkuutta. Suoraan kun toisiamme silmiin tillitellään ja namikädellä annan liikerata-apuja, niin hyvin sujuu. En vain vielä tiedä, pitäisikö seuraavaksi häivyttää liikerataa vai pyrkiä siihen koiran oikealle puolelle perusasentoon. Koiruus ei nimittäin tahdo tajuta, että perusasennostakin voi mennä maahan - ja pysyä siellä, vaikka etutassujen välissä ei namia olisikaan ja mä seisoisin ihan suorana. Maahan se nimittäin ei mene, jos en vie omaa kättäni maahan asti. Hommaa riittää näissä alkeissakin!

Terassilla. Vanhempi tajuaa pysyä varjossa...


8.-12.7: Piirustus oli mun westie-vainaan kasvattajalla hoidossa, kun me kaksijalkaiset lomailtiin Turun suunnalla. Piirun bestis irlanninterrieri Gunilla asuu siellä ja ensi alkuun olivat juosseet aidatulla pihalla kolme tuntia putkeen. Pieni tauko ja lisää vauhtia. Kun oli pakko levätä, levättiin niin lähekkäin, että yltettiin tassulla toista taputtelemaan tai hampailla vähän näykkimään. Unta vain öisin, päiväsaikaan todellista koiranunta.

Hyvin oli mennyt muuten, mutta ensi töikseen sisään päästyään Piiru oli pissannut kolmelle matolle. Koska Gunilla asuu ihan lähellä, me ohitetaan Gunillan postilaatikko ja risteys melko usein. Yhtään kertaa ei olla hoitojakson jälkeen ohitettu postilaatikkoa ja risteystä silleen sivistyneesti.

20.7: Tehtiin tunnin mittainen aamulenkki. Saatiin paljon häiriökontaktitreeniä, kun matkalle osui
- siinä ainoalla lyhyellä asfalttipätkällä rullasuksilla hiihtäjä
- pakettiauto ihan vierestä ja lujaa
- polkupyöräilijä, joka ensin lähestyi ja kääntyikin sitten juuri ennen ohittamista pienelle sivutielle ja ikään kuin katosi savuna ilmaan
- laitumella hörähtelevä hevonen
- yhdestä pihasta tuli ensin yksi irtokoira meidän perään ja kun sen omistaja oli saanut hurttansa kiinni, niin sen saman miehen toinen koira tuli meitä katsomaan
- airedale riekkumassa kotipihansa aidan takana
- kotipihalla touhusi oma mies.

Kontaktia, kontaktia, kontaktia - tuntuu, ettei me mitään muuta joudeta harjoittelemaan kuin kontaktia ja koiriksi olemista! Tärkeitä juttuja molemmat, juu-u, mutta olishan se kiva jotain temppuja tai tokojuttuja tai vähän agilityäkin. Mut ei, kun kaikki menee kuitenkin kontaktitreeniksi. Ollaan me edistytty ja enemmän menee hyvin kuin huonosti.

Liikkeen perään lähtemistä olen lenkeillä saanut reilusti vähennettyä ihan sillä, että rauhassa (tai ainakin näennäisrauhallisesti paikallaan) olemalla on saanut pitkiä rauhallisia silityksiä, kehuja ja nameja aina kun on kyennyt niitä vastaanottamaan (satunnaisesti menee vieteri ns yli). Kiihkeämmässä tilanteessa ei koiran tarvitse katsoa minua, kunhan ei rieku ja pyri liikettä kohti. Häiriö siis tarkoittaa namia. Tavallisimmat lenkillä vastaantulevat ja /tai ohimenevät jutut, kuten vaikkapa autot, ovat jo hyvinkin varmoja ohitettavia - myös ilman namia. Mulla nimittäin ei yks päivä ollut namia valmiina ja auto hurautti ohi (ei meillä mitään jalkakäytäviä ole), niin ennen kuin ehdin suutani avata kehuakseni, Piirustus oma-aloitteisesti katsoi autoa ja sitten mua, että anna nami. Eikä mulla ollu! Piti sitten suurieleisesti kehua koiruus maasta taivaaseen.

Toi pihassa touhuava mies oli häiriö siksi, että kun me tullaan lenkiltä, mä pääsääntöisesti vapautan koirat postilaatikolla ja saavat juosta kotipihaan. Pysäytän koirat odota-käskyllä, vapautan ensin kääsnan, joka tuntee pannan poistuvan, ottaa automaattisesti katsekontaktin ja saa luvan mennä. Piirustus odottaa paikallaan, kunnes kääsna lähtee liikkeelle - tätä ei pentunen vielä kestä, joten yritän olla nopea ja vapauttaa kääsnan ja samalla ottaa katsekontaktin Piiruun ja muistuttaa annetusta odota-käskystä. Sitten alan itsekin odottaa. Joskus odotan kauankin, mutta kyllä se katsekontakti sieltä lopulta tulee ja samalla vapautus ja lupa juosta pihaan. Mutta kun siellä pihalla joku jotain touhusi, niin pitihän sitä pää kallellaan tapittaa.

25.7: Kauppakeskusvisiitti. Tarkoituksena oli sekä käydä kauppakeskuksen parkkipaikan vilinässä että Mustissa&Mirrissä ostamassa juoksuhousut. Olisin kerrankin valmistautunut! Sopivaa kokoa ei kuitenkaan ollut, oli kuulemma ollut joku keskikokoisten juoksuhousujen ostobuumi viime aikoina. Noh, kysyin sitten sadetakkia ja vaikutin ilmeisen köyhältä koiranomistajalta, koska mulle sanottiin ainakin kolmeen kertaan, että nämä ovat sitten normaalihintaisia tuotteita. Mä en ymmärtääkseni ollut kysynyt hintaa lainkaan, ainoastaan pyytänyt saada sovittaa koiralleni sadetakkia. Sitten se myyjä selitti kahteen kertaan, että haalaria ei kannata noin nuorelle ostaa, ettei sitten aikuisena kiristä. Senpä tähden mä semmoista takkia vaan selän päälle olin ostamassakin. Jäi ostamatta sekin, kun ei ollut sopivaa kokoa siitäkään.

Ostin sitten myyjän käytöksestä kimpaantuneena Piirulle tolkuttoman ison ja kalliin luun! Piirustus nappasi sen suuhunsa ja luu suussa se jolkotteli reippaasti kaupasta autoon - ja herätti paljon huomiota ja hymyjä.

Ei kommentteja: