sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Taimin agikisat kevät-kesäkuu 2013

En edes muista missä kaikkialla ollaan käyty, vaikkei olla käyty juuri missään. Alkuvuodesta Taimisto oli ihan jumissa, käytiin helmi- ja maaliskuussa osteopaatilla (Markus Laios, suosittelen lämpimästi!) ja saatiin hurtta auki. Kisakauden alkuun (yleensä maalis-huhtikuussa aloitellaan) osui myös nenäpunkkiepäily ja siihen kolmen viikon lääkekuuri, neljän päivän ontuminen kun Piirustus juoksi Taimia päin rappusissa ja Taimi tuli kerien alas. Hieroja löysi toukokuussa Taimin kyljestä pienen patin. Patti osoittautui ohutneulanäytteessä puhtaasti rasvapatiksi, mutta westien menettämisestä on sen verran lyhyt aika, että ehti jo tulla pala kurkkuun ja tippa linssiin, kun hieroja puhelimitse opasti missä se pieni patti oli.

Pääsiäisenä käytiin Purina-areenalla pääkaupunkiseudulla, tarjolla oli nolla jota en ottanut, kun luulin, että tuomari antoi jo aiemmin meille kiellon hypyltä. Vaan eipä antanut ja olisi kannattanut se puomin alastulo vaatia, oli toiseksi viimeinen este sillä radalla. Kaksi muutakin rataa siellä oli. Toisella kiirehdin itse ja ohjasin huolimattomasti nelosesteen ja hyppärillä meni paljon aikaa, kun oli niin kummallisia vientejä. Koira ei sit menny juuri mihinkään, kun sitä alkoi kummastuttaa, kun ei mihinkään saa mennä.

Orimattilasta ja Mikkelistä me oltiin poissa, samoin omista kisoista Kouvolassa, koiruus saattoi ontua aamulla muttei päivällä kunnes taas iltasella nilkutti. Lepoa siis.

Lappeenrannassa käytiin kahtena perättäisenä viikonloppuna. Ensin oli LAU:n kisat, joita ennen Taimisto oli ontunut. Jännitti kovasti kulkisiko koira mihinkään ja ontuisiko se. Ei ontunut aamulla eikä ontunut ennen ekaa starttia, mutta ontui ekan startin jälkeen jäähdyttelylenkillä. Myöhemmin päivällä ei enää ontunut yhtään, mutta ei kyllä kulkenutkaan. Johonkin sattui vielä.

Seuraavana viikonloppuna samassa paikassa oli IMAKK:n kisat. Siellä kääsna yllätti mut täysin ekalla radalla juoksemalla lujaa, ohjaaja oli vielä siinä viikontakaisessa hitaammassa ohjausmoodissa. Näyttö hypylle jäi päälle ja koiruus haki kaukaa puomin eikä millään suostunut tulemaan sieltä pois. Hylkyhän se. Toinenkin rata siellä oli, en muista mitä siellä tapahtui. Ei kun se taisikin olla se Siimeksen Pertin rata, jossa oli lopussa semmoiset kiemurat, että oksat pois. Vinkkinä vaan, jos agilityyn haluaa, niin balettitanssista ja kilpa-aerobicistä ei todella ole haittaa.

Seuraavat kisat taisivatkin olla SM-kisat Kirkkonummella viikko ennen juhannusta. Mä olin vakaasti sitä mieltä, että nuoremmat saa jo hoitaa edustustehtävät, mutta mentiin sitten kuitenkin joukkueeseen. Aamulla kukonlaulun aikaan lähdettiin Taimin kanssa kahteen tyttöön. Kyllä sen kanssa on helppo mennä ihan minne vaan! Oltiin joukkueemme kolmas lähtijä. Ensimmäisenä lähti parson ja tuloksena nolla, sijoitus toinen. Sitten cockerspanieli ja tuloksena nolla, edelleen sijoitus toinen. Sitten kääsna Taimisto, tuloksena vitonen ja joukkue putosi kahdeksanneksi. Mutta nyt me saatiin sentään tulos, viime vuonna joukkueemme jäi ilman tulosta (ei meillä tosin ollut kuin kolme koiraakaan).

Taimisto kolautti ekan riman, päätin etten katso putosiko se vai kolisiko vain. Koira ei olisi millään lähtenyt kiertämään kakkoshyppyä takaa, piti ohjata oikein voimakkaasti, melkein tuuppasi jalalla vauhtia takapuoleen. Kolmoshypyn jälkeen koirakin alkoi juosta, nelonenkin oli hyppy ja siitä puomille. Mä tolvana tungin siihen alastulokontaktin eteen, kun keskityin niin puomin jälkeen tulevan hypyn jälkeen tehtävään tiukkaan valssiin. Vitonenhan se siitä, ja vielä seuran oma tuomari Allan Mattsson oli tuomarina! Vuosi sitten Allan oli agirodussa meillä tuomarina ja tuomitsi mulle ja kääsnalle vitosen puomin alastulosta, vaikka koira tasan tarkkaan osui alastulopinnalle molemmilla etutassuilla. Kävimme aiheesta napakan keskustelun kisan jälkeen, tällä kertaa mulla ei ollut varaa sanoa mitään. Paitsi sanoinhan mä kirosanan sitten radan jälkeen.

Neljäs lähtijämme jackrusselinterrieri sai tulokseksi hylyn ja loppujen lopuksi joukkueemme oli kymmenes.

Sunnuntaina istuin aurinkotuolissa ja katsoin livestreamista agikisoja - koko päivän. 

Ei kommentteja: