Punkan paikka

Mä olen kovasti miettinyt karvaisteni nukkumisjärjestelyjä. Toivon, että Taimi ja Piiru tulisivat niin hyvin juttuun, että voisivat molemmat nukkua eteisen rappujen alla. Tähän nykyiseen torppaan kun muutettiin, niin Taimi asettui rappujen alle eteisen nurkkaan, koska sen tuttu peti laitettiin sinne. Emmi nukkui missä sattui, yleensä selkä ulko-ovea vasten tai rappujen alapäässä matolla. Yrittihän se nukkua olohuoneen nojatuoleissakin, mutta sitä ei sallittu.

Taimiston paikka eteisessä rappujen alla on siksikin hyvä, ettei se peti ole kulkuväylällä, muttei eristettynäkään. Koiruus saa olla halutessaan rauhassa, mutta näkee tulijat ja menijät. Lämpöohjautuvan kääsnan mieleen on varmasti myös se, että jakotukki on myös siellä rappujen alla ja jakotukilta lähtee lattialämmityksen putkia joka suuntaan. Tilaa siellä on Piirullekin, jos vain tulevat toimeen ja Piirulle kelpaa.

Ensimmäiset yöt mä taidan nukkua eteisen lattialla. Tarkemmat yksityiskohdat selvinnevät tuonnempana.

Muistan, kun remontoitiin Siilipolun kotia ennen muuttoa iltaisin töitten jälkeen. Meitä oli silloin vasta kolme. Tiputin fleecetakkini eteisen kaapin lattialle, kun ei henkareitakaan ollut. Kotiinlähdön koittaessa emme löytäneet koiraa mistään eikä se mitenkään reagoinut kutsuihin. Lopulta se löytyi nukkumasta eteisen kaapista mun fleecetakin päältä. Kapeassa eteisessä koiran pedin paikaksi kaapin pohja oli loistava paikka meidän kaikkien mielestä ja koiran itsensä valitsema. Kaapissa oli liukuovet, joista toisen otimme pois, niin kulkureitti petiin oli aina auki. Emski tuli monta kertaa ulos kaapista, asuimme Siilipolulla viisi vuotta.

Näin auringon alkaessa lämmittää helpoin tapa löytää kääsna on etsiytyä talon aurinkoisimpaan paikkaan. Siellä se reporanka piski makailee.

Mitä opeteltais?

Vähän väliä näitä juttuja on varausmaksun maksamisen jälkeen putkahdellut: sitten me opetellaan Piirun kanssa sitä ja tätä ja tota ja ehkä totakin ja toi nyt ainakin pitää kokeilla ja oliskohan toikin kivaa ja... Onneksi putoan maan pinnalle aina katsoessani ympärilleni ja kalenteriin: mulla on kaksi lasta, keskeneräinen omakotitalo ja sen piha, mies paljon poissa kotoa ja töissäkin pitäisi käydä - kiitos osittaisesta hoitovapaasta!

Kääpiösnautseri alkaa hiljalleen ikääntyä ja on muutoinkin tapaturma- ja jumialtis yksilö. Tylsääkin meillä on, me tarvitaan kääsnan kanssa kaveri! Kaikkea tulee ajateltua, mitä Piirun kanssa tehtäis. Tässä listassa on täysin satunnaisessa järjestyksessä asioita, joita me ihan ehdottomasti opetellaan ja asioita, joita me ei välttämättä opita koskaan:
- katsekontakti (tarjoten ja käskystä)
- luoksetulo
- käytöstavat kunniaan ennen ruokailua, ulosmenoa, sisääntuloa, autoon menoa, autosta tuloa (mahtuukohan se isompi hurtta mun pololoiseni takakonttiin?)
- kun tulee vieraita ja ollaan ulkona- > hurtta hakeutuu kuistille
- kun tulee vieraita ja ollaan sisällä -> hurtta hakeutuu jonnekin, ehkä jääkaapille?
- maahanmeno, paikallamakuu, ryömiminen
- orava
- naapurin ja oman pihan välinen aita ei ole sattumaa
- ne harvat meidän tielle eksyneet saa kulkea ilman kirittäjiä
- aarteenetsintä
- kotiin! (mä eksyn helposti)
- muitakin tokoliikkeitä
- kynsienleikkuu hevostyyliin (mulla on pienet selällään sylissä)
- agilityä (vois aloitella putkella ja kujakepeillä, laatikkokontaktit kiinnostaa, ne pitäis opetella ensin itse)
- vasemmalla  on kiva olla, josko se seuraamiseksi siitä taittuisi
- naamaa ei nuolla
- näin käyttäydytään trimmauksessa, eläinlääkärissä, hierojalla
- vetokoirat on erikseen
- sanomalehden kotiinkantopalvelu (harmi kun postilaatikko on niin korkealla)
- puhelimeen ei tarvitse vastata
- kasvimaa on kaksijalkaisille ja heillekin vain käytävien osalta
- yläkerta on kaksijalkaisten valtakuntaa
- vasten ei pompita
- sohvat on kaksijalkaisille
- rakko tyhjennetään käskystä
- jäljen alkeet olis kiva oppia
- marjametsässä ei nelijalkaiset närpi joka mättäältä ja jätä kuolavanaa käynnin merkiksi
- neli- ja kaksijalkaisten tavaroiden ero.

Mitä opettaisin laumani kaksijalkaisille? Ainakin vahvistetaan vanhoja, että meillä ei ole yhtään koiraa ennen kuin ulkovaatteet on riisuttu, tavarat laitettu paikoilleen (esim päiväkotireput) ja kädet pesty, koiraa ei häiritä kun se syö tai nukkuu, lelut ja muut tavarat pois lattioilta, portit ja ovet kiinni.

Tuhottua

Muistelin tuossa, mitä koirani ovatkaan pentuina tai miksei vanhempinakin onnistuneet tuhoamaan.

Jo edesmennyt westie:
- talouspaperirulla (näytti siltä kuin olisi satanut lunta eteiseen)
- useat kengännauhat (ei hampaanjälkiä kengissä!)
- toi mulle kerran kukkia suussaan (kukissa vaan oli juuret ja mullat mukana, ruukku puuttui)
- veti hampaillaan jalkalistan päältä irti ne "nupit", joilla sähköjohto kiinnitetään (niissä on se valkoinen muoviosa ja lyhyt naula), iski paniikki että montako se on nielaissut, onneksi ei yhtään ja todennäköisesti lopettanut sokeripalasta saamaansa sähköiskuun, aikamoisen tällin sain minäkin.

Nyt 7-vuotias kääpiösnautseri (en taida muistaa kaikkea):
- jalkalistoja
- ovenkarmeja
- olohuoneesta ikkunankarmit
- eteisen puuarkusta pala sieltä ja toinen täältä
- ainakin yhdestä ovesta jyrsi alakulmaa
- matokuuri pakkauksineen
- finrexin flunssalääkepusseja
- codetabs-yskänlääkkeitä
- vhs-kasettien pahvikoteloita
- lyijykyniä (tulee muuten saman näköisinä ulos kuin ovat menneet sisään, pehmeämmässä olomuodossa vain)
- pyyhekumeja
- polttopuita
- tappoi hiljalleen katosta roikkuvan amppelin hyppäämällä nojatuolin selkänojalta kohti kattoa ja putoamalla lehti tai pari suussaan viereiselle nojatuolille,juuret sai liikaa ilmakylpyjä
- ahmi sallitut puruluut ja oksensi sitten minne sattuu ilman ennakkovaroitusta (eikä muuten anna vieläkään ennakkovaroitusta eikä pidä ääntä jos vaikka olisi yöllä tarve päästä ulos)
- useita sanomalehtiä
- puisia leluja, kuten brion junaradan palasia (tästä jäi kiinni viimeksi tänä talvena, joku tuossa puussa materiaalina viehättää)
- lisäksi pöydällä kuin pöydällä kynsien jälkiä, kun on tullut kiire hypätä pöydältä alas ettei jäisi kiinni (kerrankin laitoin ulko-oven kiinni ja avasin saman tein kun huomasin unohtaneeni jotain ja jo oli käppänä ehtinyt keskelle keittiön pöytää seisomaan!)

Osteopaattista

Taimisto on taas jumissa. Rakenne ei ole paras mahdollinen ja tekemisen meininki vammoille altistava. Vapaana metsässä ei haittaa isommatkaan esteet, jos vaan on hyviä hajuja tarjolla ja kenties saalistakin mahdollista saada. Riihimäellä on osteopaatti Markus Laios, jonka isot kädet silittävät, painelevat, hierovat, pitävät kiinni, venyttävät ja lopulta vaivaavat koiraani kuin taikinaa. Välillä tuo iso mies käyttää sanoja, joita en ymmärrä ja välillä hän kertoo asioita, joiden en ymmärrä selviävän edellä mainituin metodein. Tärkeintä on kuitenkin se, miten koira reagoi hoitoon ja miten vapaasti tuo pieni kääpiösnautseri osteopaatin käsittelyn jälkeen liikkuu.

Käyntimme syy oli vanha tuttu eli koira kävelee vinossa: pää kello yhden ja pylly kello seitsemän kohdalla. Agilityssä toimii hyvän lämmittelyn jälkeen mainiosti ja tavan lenkilläkään ei tyyli hidasta vauhtia. En tiedä, onko koirani taas onnistunut telomaan itsensä, se kun yleensä lenkkeilee vapaana enkä näe sen touhuja koko aikaa - etenkään jos lapsetkin ovat mukana. Koiruus nostettiin pöydälle ja osteopaatti sanoi heti, että koiran oikea puoli on vasenta lyhyempi ja vetää koiraa kasaan eikä se pysty seisomaan kunnolla. Koira kyljelleen ja mun roolina on vain rauhoitella koiraa, tuo kun on niin epäluuloinen ja huono rentoutumaan ns käskystä.

Oikealla puolella oli vatsaontelossa (tai sen välittömässä läheisyydessä) tiukkuutta, todennäköisesti aiheutunut joko mekaanisesta tällistä tai liukastumisesta. Tuli mieleen omat sutimiset juuri auratulla tiellä, miksei siinä koirakin lipsahtelisi, vaikka neliveto onkin. Puolituntisen hoidon jälkeen koira seisoi hienosti suorassa ja vapautuneemmin, mutta ei antanut vetää oikeaa takajalkaa niin suoraksi ja kauas taakse kuin vasemman. Uusi aika kuukauden päähän ja kolmen päivän treenikielto.

Taimistohan on käynyt myös akupunktiossa, kun agilitykisoissa kävi renkaan kanssa huonosti. Koiruus törmäsi oikea puoli edellä renkaaseen ja tuli uimahyppysanastoa mukaillen alas niskoilleen takakierteisellä voltilla kerien ja kitalaen hiekalla täyttäen. Joku revähtymä siitä seurasi, akupunktiota käytettiin kivunlievitykseen. Olihan se jännän näköistä, kun pieniä teräviä neuloja painettiin koiraan kuin neulatyynyyn. Eka kerta ei mun mielestä auttanut, mutta toisen kerran jälkeen koira liikkui paljon paremmin ja kolmannen akupunktion jälkeen se suorastaan lensi.

Uskoi tälläisiin vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin tai ei, niin koirallehan on turha selittää, että kohta vaivasi helpottavat. Hoidot joko auttavat tai eivät, lume- ja uskomusvaikutuksia ei ole.

Porttiteorioita

Se Piiru. Vaatii monenlaisia toimenpiteitä ennen kuin koiranpentu voi muuttaa uuteen kotiin. Yksi toimenpiteistä on nimeltään portit. Taimistohan on vapaana koko alakerrassa, mutta lattiat (keittiön linoleumi) tai matot (etenkin olohuoneessa) vaatii suojelua.

Ensi alkuun Piiru saa yksinollessaan olla kodinhoitohuoneessa. Laattalattia, oma uloskäynti, metalliset kaapistonjalat ja vain muutamia irtotavaroita poissiirrettävänä. Taimin eli eteisen ja Piirun eli kodinhoitohuoneen väliin pitää hankkia portti. Sellainen, jonka raoista pääsee haistelemaan toista parrakasta narttua, mutta ei pääse painimaan. Kumpikin saa halutessaan rauhan.

Koska keittiön lattia ei ole koiranpissankestävää materiaalia, tarvitaan portti myös eteisen ja keittiön väliin. Tämän portin ominaisuuksista vielä keskustellaan.

Kulkemista eteisestä olohuoneeseen pitää myös rajoittaa. Tässä ollaan päädytty ah niin kauniiseen vaihtoehtoon eli jonkinlaiseen vanerilevyyn. Sinne ei tarvitse olla näkö- tai haisteluyhteyttä, tärkeämpää on suojata poikien junaradat yms rakennelmat sekä huonekalut (ne kun on joko kaksi vuotta vanhoja tai sitten perittyjä).

Keittiön ja olohuoneen välissä on jo ovi, pojat varmasti oppivat laittamaan oven perässään kiinni suojellessaan lelujaan, mutta mitenhän tuo aikuinen mies opetetaan?

Yksi kohta erityisesti tuottaa päänvaivaa: eteisestä portaikkoon. Rappusten yläpäässä oli poikien ollessa pienempiä rapuntekijöiden tekemä hieno portti, mutta ilmeisesti se ei sovi tuohon alapäähän. Asia vaatii tarkistamista, mutta jos näin on, niin tässä kohtaa on suunnitelmissa iso aukko. Koirilla ei ole asiaa yläkertaan kuin poikkeustapauksissa (ukkosta pelkäävä westie pääsi mun sängyn viereen, jotta koko talo sai nukkua) ja ovathan nuo melko liukkaatkin koirille.

Karvaisten päiväkirja

Tämä blogi olkoon sähköinen kehityskertomus elämänkaarestani koirakielen jatkokurssilla. Alkeita opettelin sekä Vaarin (harmaa norjanhirvikoira) että Emmin (valkoinen länsiylämaanterrieri) kanssa, Taimin kanssa pääsin jo jatkokurssille ja kuukauden päästä alkaa jatkokurssi vol 2. Meille kotiutuu Piiru, pippuri&suola keskikokoinen snautserinarttu. Uskokaa vaan miestäni, kun se sanoo, että nimi on täysin vaimon keksimä!

Mulla ei ole koskaan onnistunut mikään säntillinen treenipäiväkirjan pito - ei sillä että olisin koskaan tainnut ihan tosissani sellaista aloittakaan. Aina silloin tällöin tulen kuitenkin kirjoittaneeksi kalenteriin tai puhelimen muistikirjaan, että treenaapas tätä tai täähän sujui hyvin heti kun itse tajusin tehdä tavalla x eikä y. Josko saisin ne kaikki kirjattua tänne?

Tämä blogi on julkinen, mutta en hae tällä julkisuutta. Olkoon tästä iloa ainakin minulle itselleni, voin sitten eläkkeellä muistella, mitä kaikkea tulikaan tehtyä.